Jymy-yllätys: Justin Bieber pyysi teinikaunotarta deitikseen – katso video

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman suosituin teinitähti Justin Bieber on parhaillaan markkinoimassa tulevaa Believe-albumiaan, ja viime viikolla hänen huhuttiin eronneen tyttöystävästään Selena Gomezista. Nyt Bieber on yllättänyt perin pohjin Cady-nimisen nuoren kaunottaren, joka oli aiemmin pyytänyt popparia deitikseen koulun päättäjäistanssiaisiin.

Supertähti ei päässyt koulun tanssiaisiin, mutta hän yllätti teinitytön toden teolla. Tanssiaisten aikana nimittäin esitettiin video, jossa Justin Bieber pyytää Cadya Billboard Awards -palkintogaalaan seuralaisekseen. Lähtö reissuun tuli kaiken lisäksi heti seuraavana päivänä. Ikimuistoista ilmoitusta oli seuraamassa satapäin nuoria.

Justin Bieber sai äskettäin sapiskaa, kun hänet nimettiin huonoksi roolimalliksi nuorille. Laulaja kävi lukion loppuun lähinnä äitinsä toiveiden takia, vaikka tähteä itseään kiinnosti enemmän poptähden elämäntyyliin kuuluva matkustaminen. Bieber kertoi aiemmin haastattelussa, ettei ole kiinnostunut opiskeluun kuuluvista asioista, kuten lukemisesta ja kirjoittamisesta.