Arvostelu: Anonyymit romantikot

Elokuvat · Anna Poikkimäki
q

Monissa ranskalaisissa komedioissa ihmisten omituisuudet, ujous ja sosiaalinen kömpelyys muodostavat elokuvan viihteellisen selkärangan. Anonyymit romantikot -elokuva ei ole tästä poikkeus, vaan se syleilee ratkiriemukkaalla tavalla ihmisten pelkoja.

Elokuva näyttää sympaattisella tavallaan, miten kaksi itsellisyyteensä sulkeutunutta ihmistä avautuu kauhunsekaisin tuntein orastavan ihmissuhteen mahdollisuudelle. Kulinaristisia hermoja kutkuttava romanttinen komedia löytää ytimensä suklaasta, ja tuon makean herkun vaikutuksesta yksinäisten herkistyneisiin lemmenhermoihin.

Makunautinnot tuovat yhteen myös suklaantekijä Angeliquen ja hänen uuden pomonsa Jean-Renén. Herkät ihmiset taistelevat yksilöllisiä paniikkitilojaan vastaan, ja pyrkivät siinä sivussa pelastamaan konkurssin partaalla olevan suklaatehtaan.

Elokuvassa liikutaan pelon ja uskaltamisen rajapinnalla, jossa ihmisen onnellisuuden tiellä on ainoastaan hänen oma sisäinen vastustuksensa. Juoni kuvaa tilannetta, jossa eivät lopulta tukiryhmä kuin psykiatrikaan pysty tarjoamaan lopullista ratkaisua lempiväisten rakkausongelmiin. Vastaus on kummankin empivän rakastajan löydettävä sydämensä sopukoista.

Elokuva on rinnastettu Amelie ja Pieni Suklaapuoti -elokuviin, eikä vertaus kulje kaukana totuudesta. Ranskalaisen filmauksen naivistiset elementit, elämänilo ja suklainen runsaus kuljettavat katsojaa samankaltaisessa sielunmaisemassa, vaikka elokuva ei yllä esikuviensa tasolle. Anonyymit romantikot ottaa vaikutteita myös musikaaligenrestä, ja sen päätähti Isabelle Carré päästääkin ontuvasti pariin otteeseen laulunlahjansa vapaaksi keskellä katua.

Jean-Pierre Amérisin ohjaama Anonyymit romantikot voidaan luokitella perinteiseksi hyvän mielen elokuvaksi. Sympaattinen elokuva ei ehkä hetkauta syvällisyydellään, mutta se jättää taatusti katsojan makeansuloisiin tunnelmiin. Elokuva voi kiusoitella vannoutunutta suklaaholistia, joten filmauksen kulinaristinen sisältö kannattanee huomioida myös omissa leffaeväissä.

Lajityyppi: Komedia, romantiikka
Ohjaaja: Jean-Pierre Améris
Pääosissa: Isabelle Carré, Benoït Poelvoorde
Ensi-ilta: 11.5.2012
Kesto: 1 h 20 min
Ikäraja: K7

Pisteet 3/5

Uusimmat