Lady Gaga pelkäsi henkensä puolesta – joutui perumaan konsertin: ”Anteeksi!”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Maailman suosituimpiin poptähtiin lukeutuva Lady Gaga kiertää parhaillaan maailmaa Born This Way Ball -kiertueellaan. Rohkeista lavaesiintymisistään ja vaatevalinnoistaan tunnettu laulaja joutui taannoin ongelmiin kiertueensa kanssa, kun konservatiiviset muslimit halusivat peruuttaa tähden keikan Indonesiassa.

Nyt poptähden uutisoitiin peruuttaneen esiintymisensä Indonesiassa konservatiivisten muslimien lähettämien uhkailujen takia. AP-uutistoimiston mukaan muslimit olivat nimittäin muun muuassa uhanneet hyökätä laulajan kimppuun, jos konsertti järjestetään. Lady Gaga ilmoitti keikan peruuntumisesta Twitter-blogissaan.

– Meidän piti peruuttaa Indonesian keikkani. Anteeksi fanini, olen shokissa koko jutusta. Merkitsette minulle niin paljon. Yritän korvata tämän teille jotenkin. Rakkauteni Indonesiaa kohtaan on vain kasvanut, Lady Gaga kertoi Twitter-blogissaan.

Lady Gaga tunnetaan kiinnostuksestaan henkisiin asioihin. Tähti ihmetytti taannoin haastattelullaan, jossa hän muun muuassa kertoi paholaisen vainoavan häntä. Poptähden mukaan paholainen kummittelee hänelle öisin, eikä hän siten saa tarpeeksi unta. Gagan mukaan hän käy terapiassa edesmenneen Michael Jacksonin neuvonantajan Deepak Chopran luona. Laulaja kertoi myös haaveilevansa siitä, että hän vaipuisi joskus koomaan.