Tämä kuvankaunis urheilutähti ei löydä poikaystävää – koska on yhä neitsyt

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Menestyneillä ja hyväkuntoisilla urheilijoilla ei tunnetusti ole puutetta ihailijoista. Samaan kategoriaan kuuluu myös yleisurheilija Lori ”Lolo” Jones. Amerikkalaisnaisen omien sanojen mukaan hän ei kuitenkaan onnistu hankkimaan itselleen poikaystävää.

HBO-kanavan Real Sports With Bryant Gumbel -ohjelmaan haastateltu kuvankaunis Jones on kertonut, kuinka hän ei esimerkiksi lukuisten deittailusivustojen käytöstä huolimatta löydä itselleen poikaystävää. 100 metrin aitajuoksuun urallaan keskittyvä 29-vuotias Jones kertoi ohjelmassa, kuinka hän aikoo olla harrastamatta seksiä ennen avioliiton solmimista. Tämä on vaikeuttanut huomattavasti kumppanin löytämistä.

– Se on lahja, jonka haluan antaa aviomiehelleni, perusteli Jones ohjelmassa päätöstään.

Avioliittoon odottaminen on siis osoittautunut melko mutkikkaaksi, sillä neitokainen ei ole millään löytänyt itselleen rakastavaa kumppania. Huippu-urheilija jopa kertoi, että neitsyyden säilyttäminen on ollut hänen elämänsä vaikein asia. Olympiakisoissakin uransa aikana kilpaillut Jones kuitenkin vannoo, ettei hän aio romanttisen elämänsä vaisuuden takia horjua päätöksessään jättää seksin harrastaminen avioliittoon.