Psykiatri kidnappasi vauvan – halusi palauttaa äitinsä henkiin

Ohhoh! · Anna Poikkimäki

Oikeassa elämässä sattuu silloin tällöin tilanteita, jotka ovat kuin suoraan elokuvista. Nyt Sveitsissä perheenjäsenen kuolema on aiheuttanut tapahtumaketjun, jonka tarina on kuin kauhuelokuvasta.

Eräs sveitsiläinen psykiatri kidnappasi tyttövauvan, jotta voisi tuoda kuolleen äitinsä takaisin henkiin. 40-vuotias Constanta Albumel matkusti miehineen 400 kilometrin matkan Romaniaan Timisoaran kaupunkiin, jossa pariskunta varasti vauvan paikallisesta lastensairaalasta. Albumelin kyseenalainen päämäärä sai naisen turvautumaan myös erikoisiin keinoihin, uutisoi Daily Mail -sivusto.

Jälleensyntymiseen uskova psykiatri suoritti vauvan ympärillä mystisiä shamaanirituaaleja, ja lauloi hänen kehtonsa yllä tuodakseen äitinsä takaisin elävien kirjoihin. Naisen kerrotaan olleen suorastaan pakkomielteinen ideansa toteuttamiseen. Hänen aviomiehensä osallistui kidnappaukseen, koska vaimo oli uhannut muuten erota hänestä.

Pariskunta kidnappasi lapsen leikkaamalla reiän lastensairaalan aitaan ja livahtamalla sen sisälle salaa. Pari palasi kotiinsa Zurichiin väärennettyjä henkilöllisyyspapereita käyttäen, ja he rekisteröivät samantien lapsen omakseen. Romanian poliisi hälytti kuitenkin tapauksen jälkeen Interpolin apuun, ja aviopari jäi kiinni rikoksestaan paria kuukautta myöhemmin.

Psykiatri Albumel sai teostaan kolme vuotta vankeutta. Hänen miehensä sai kahden vuoden vankeustuomion, koska väitti tehneensä rikoksen paineen alaisena. Kidnapattu lapsi palautettiin vanhemmilleen, jotka ovat saaneet 33.000 punnan eli 43.000 euron korvaukset tapahtuneesta.