Lauren Goodger rintavana nettikuvassaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Englantilainen näyttelijäkaunotar Lauren Goodger lienee suomalaisille vielä varsin tuntematon tuttavuus, mutta Britanniassa hän on ylittänyt monesti uutiskynnyksen vähäpukeisilla poseerauksillaan. Viime aikoina Goodger on yrittänyt pudottaa painoaan, ja hän onkin onnistunut siinä kiitettävästi.

Suomessa Glamourelämää Essexissä -nimellä esitettävän realitysarjasta kaunotar julkaisi eilen itsestään kuvan laihdutuksen jälkeen. Nyt otos on saanut seuraa rintavasta poseerauksesta. Goodger nähdään pinkeissä urheiluliiveissä, ja tähden asu jättää hänen trimmatun vatsansa paljaaksi.

Kuva: Twitter

Lauren Goodger kihlautui viime vuonna Mark Wrightin kanssa, mutta sittemmin parin kihlaus on jo purkautunut. Kumpikaan osapuoli ei halunnut kommentoida eroa virallisesti enempää kuin vahvistaa sen olevan totta. Lauren ja Mark ovat tosin malliesimerkki on-off -suhteesta, sillä he ovat seurustelleet aika ajoin jo kymmenen vuoden ajan.