Panisin-kappaleen esittäjät Staralle: ”Se tuli ihan yllätyksenä”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tampereella järjestettiin tänään YleXPop-konserttitapahtuma. Esiintymässä nähtiin myös tuore kotimainen tyttöduo DUO, jonka käsialaa on vuoden 2012 virallinen Kesäkumibiisi. Stara tapasi yhteen tytöt juuri ennen heidän uransa suurinta keikkaa.

DUO-yhtyeen Tiia ja Jenni kertoivat haastattelussa kuulumisiaan ja valottivat hieman myös suositun Panisin-kappaleensa taustoja. Valinta kesäkumibiisiksi tuli heille yllätyksenä, eivätkä he vieläkään tiedä mistä kaikki sai alkunsa.

– Sen kun tietäisi. Se tuli ihan yllätyksenä. Se tuli että tää olis niinku kesäkumibiisi ja me oltiin että aaaah. Sit tuli sellainen jes, Jenni kertoi Staralle.

Joka tapauksessa kappale syntyi jo aiemmin ja kesäkumibiisiksi valittiin jo olemassa oleva kappale. Ennen Tampereen keikkaa neitokaiset olivat tehneet ainoastaan pieniä akustisia keikkoja, joten tuhansien ihmisten eteen asteleminen luonnollisesti hieman jännitti.

– Tällä hetkellä ei ehkä niin hirveästi jännitä, mut musta tuntuu et se on siinä vartti ennen keikkaa et ”Aaargh missä on vessa? Missä on vessa?” Jenni ennusti.

– Asteikolla yhdestä sataan 99 on jännitys. Tähän saakka ollaan tehty ihan vaan akustisia ja sellaisia. Hääkeikkoja ja baarikeikkoja, Tiia lisäsi.

Kesän keikkakalenteri näyttää hyvältä.

– Nyt on tulossa aika paljon YleX-festareita ja lisää tulee koko ajan. On tulossa keikkaa aika paljon. Albumia tehdään pikku hiljaa ja sen olis tarkoitus tulla syksyllä ulos. Tekeillä on, Jenni valotti kesäsuunnitelmia.

Panisin-kappaleellaan radiotaajuuksilla soivan yhtyeen jäsenet olivat taannoin myös mukana eräässä yhtyeessä. Parivaljakkona he kuitenkin viihtyvät paremmin.

– DUO sai alkunsa siitä kun me soiteltiin vähän kitaroita ja oltiin bändissäkin. Sit me vähän erkaannuttiin siitä, kun me tajuttiin et me halutaan laulaa kahdestaa ja olla duo. Siitä pikkuhiljaa tärähti kehittymään ja tässä ollaan, Jenni kertoi.

– Ollaan me koko elämämme laulettu ja soitettu kitaraa. Yhdessä ollaan tehty varmaan joku viisi vuotta, Tiia totesi.