Star Warsin luoja iskee hanskat tiskiin: ”Vetäydyn autotalliini”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Amerikkalainen elokuvaohjaaja ja tuottaja George Lucas tunnetaan erityisesti Tähtien sota -elokuvasarjan luojana ja Indiana Jones -elokuvien tuottajana. Miehen viimeisin elokuva oli Indiana Jones ja Kristallikallon valtakunta.

Nyt Lucasfilm-imperiumin johtaja on julistanut jäävänsä lopullisesti eläkkeelle, ja jättävänsä täysin blockbuster-elokuvien teon. Lucasin ilmoitus lienee pettymys monille miehen faneille, jotka seuraavat hänen projektejaan intohimoisesti. Tällä kertaa mies ei kuitenkaan jättänyt tulkinnan varaa suunnitelmiensa suhteen.

– Jätän kaikki bisnekseni ja jään eläkkeelle. Vetäydyn autotalliini sahan ja vasaran kanssa, ja alan tekemään elokuvia harrastuspohjalta. Olen aina halunnut tehdä kokeellisempia elokuvia, ja nyt minulla on siihen mahdollisuus, kertoo George Lucas Empire-lehdelle.

Mies ei vielä ole maininnut eläkkeelle vetäytymisensä tarkkaa ajankohtaa. Lucas on aiemminkin uhkaillut eläkkeelle jäämisellä, joten hänen sanojaan ei välttämättä oteta julkisuudessa vakavissaan. IMDB-elokuvasivuston tietojen mukaan mies toimisi vielä käsikirjoittajana Star Wars: Underworld -televisiosarjassa, ja tuottajana viidennessä Indiana Jones -elokuvassa. Sivusto väittää myös miehen työstävän musiikkianimaatiota.

Lucasin Lucasfilm-imperiumiin kuuluu useita pienempiä firmoja, kuten Industrial Light and Magic, Skywalker Sound ja LucasArts. Mies meni vuonna 1969 naimisiin Marcia Lou Griffinin kanssa. Pariskunta kuitenkin erosi jo vuonna 1983. Lucasilla on kolme adoptoitua lasta, Amanda, Katie ja Jett. Talouslehti Forbesin vuonna 2009 tekemän arvion mukaan Lucasilla olisi tällä erää yli 3 miljardin dollarin arvoinen omaisuus.