Ruotsalaisen pikkupojan Gotye-tulkinta leviää netissä

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

YouTube-palvelussa nähdään tuhansia kotivideoita lapsista, jotka esimerkiksi esittelevät laulu -ja tanssitaitojaan cover-esityksillä. Nyt verkossa ihastuttaa erään kolmevuotiaan ruotsalaisen pojan tulkinta Gotye-yhtyeen supersuositusta Somebody That I Used To Know -kappaleesta.

Nettivideolla nähdään, kuinka vaaleahiuksinen poika istuu pöydän äärellä ja pitelee käsissään taulutietokonetta. Ruutupaitaan pukeutunut pikkupoika alkaa pian hoilaamaan Gotye-yhtyeen hittikappaletta, joka on ollut suosittu cover-biisi myös eturivin muusikkojen keskuudessa.

Poika näyttää nauttivan laulamisesta täysin rinnoin, sillä yläääniä tavoitellessaan lapsi muun muuassa sulkee silmänsä ja avaa suunsa ammolleen. Voimakasääninen poika ei välitä lyriikoiden artikuloinnista, vaan lapsi antaa musiikin viedä mennessään.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat