Rockbändin friikkivideo ihmetyttää: ”Vuoden sekopäisin?”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

The Black Keys on yhdysvaltalainen rock-duo, jonka musiikissa on vaikutteita bluesista ja rockista. Yhtyeeseen kuuluvat laulaja-kitaristi Dan Auerbach ja rumpali Patrick Carney.

Nyt omintakeisesta tyylistään tunnettu bändi on julkaissut Gold On The Ceiling -kappaleen musiikkivideon, joka herättää ihmetystä outoudellaan. Videolla miehet nähdään vauvanvaatteissa näköisnukkien kanssa.

Friikkivideolla bändin miehet muun muassa halailevat toisiaan ja nukkeja sekä kävelevät zombiemaisesti keskellä tietä niiden kanssa. Näytöllä vilahtelee myös erilaisia tekstejä, joissa he kertovat rakastavansa takapuolia.

Yhtye perustettiin vuonna 2001. The Black Keys -yhtyeen ensimmäinen The Big Come Up -albumi ilmestyi vuonna 2002. Yhteensä muusikot ovat julkaisseet yhdeksän studioalbumia. Bändin musiikkia on kuultu muun muassa School of Rock -elokuvassa.