Mel B iltapuvussa lentokoneen ykkösluokassa

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Englantilainen poplaulaja Melanie Brown, eli Mel B, muistetaan parhaiten legendaarisen Spice Girls -yhtyeen laulajana Scary Spicena. Taannoin julkkistähti synnytti kolmannen lapsensa Madison Brown Belafonten Beverly Hillsissä sijaitsevassa Cedars-Sinain sairaalassa.

Kuva: Twitter

36-vuotias ex-spaissari on nyt julkaissut itsestään Twitter-kuvia, jossa Brown matkustaa lentokoneen ykkösluokassa. Siinä ei vielä ole mitään ihmeellistä, mutta neitokaisen asuvalinta on ihmetyttänyt kovasti. Hän näyttää nimittäin matkustavan poikkeuksellisen tyylikkäästi iltapuku yllään.

Kuva: Twitter

Spice Girls -yhtyeen hajottua Mel B on onnistunut tekemään näyttävän julkkisuran Yhdysvalloissa, sillä hän oli taannoin mukana muiden muassa Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa. Tumma neitokainen on ollut usein otsikoissa myös ronskien lausuntojensa merkeissä. Marraskuussa eräs strippari väitti Mel B:n ja tämän miehen harrastaneen ryhmäseksiä kanssaan Australiassa.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat