Fintelligens jatkaa yhteistyötään Riku Niemi Orchestran kanssa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Huippuarvostelut saanut Fintelligensin ja Riku Niemi Orchestran yhteiskonsertointi jatkuu kesällä. Yhtyeet nähtiin toistaiseksi ainoassa yhteisessä esiintymisessään Finlandia-talossa maaliskuussa, mutta kesällä on luvassa kaikkiaan kolme esitystä lisää.

Huikeaksi spektaakkeliksi kehuttu Fintelligensin ja RNO:n konsertti nähdään heinäkuussa Tuusulan Kellokoskella, Himoksen Pipefestissä sekä Down By The Laiturissa Turussa. Konserteissa kuullaan Riku Niemen Fintelligensille sovittama hittiputki yhtyeen 13-vuotisen uran varrelta.

25-henkinen RNO ja Fintelligens esiintyvät Tuusulassa Kellokosken Kesäsoitossa 21. heinäkuuta, Down By The Laiturissa 27. heinäkuuta ja Pipefestissä 28.7. Ennakkoliput ovat jo myynnissä lippukaupoissa.

– Meidät tunteville ei liene mikään yllätys, että yllätyksiäkin on luvassa, kertoo kapellimestari Riku Niemi. – Tuttuun tapaan meitä ei lavalla pidättele mikään, hän jatkaa.

Riku Niemen vuonna 2005 perustama RNO on nopeassa tahdissa noussut suomalaisen viihde- ja rytmimusiikin kärkeen. Orkesterin sointi ja pitelemätön energia ovat ehtineet muodostua jo käsitteiksi. RNO:n toiminta-alueena on koko maa, ja se onkin julistautunut koko Suomen orkesteriksi.

Fintelligens on Suomen tunnetuin ja menestynein hiphop-yhtye, johon kuuluu kaksi jäsentä Kimmo ”Elastinen” Laiho sekä Henrik ”Iso H” Rosenberg.