Poliisi sai 30-senttisestä vaaleanpunaisesta dildosta – nainen sai rangaistuksen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poliisit joutuvat virantoimituksessaan aika ajoin tilanteisiin, jotka ovat kaikkea muuta kuin odotettuja. New Yorkissa tapahtui taannoin välikohtaus, jossa paikallinen nainen pidätettiin. Hän ei kuitenkaan antautunut suosiolla, vaan syyllistyi poliisin väkivaltaiseen vastustamiseen.

47-vuotiaan naisen käyttämä ”ase” oli kuitenkin poikkeuksellinen. Hän nimittäin löi poliisia päähän vaaleanpunaisella dildolla. Seksilelu ei ollut edes kovin pienikokoinen, sillä se oli noin 30 sentin pituinen. Tapaus sattui huhtikuussa.

Poliisi ei saanut iskussa vammoja. Nainen sai syytteen, joka käsiteltiin tällä viikolla oikeudessa, Smoking Gun -verkkosivusto uutisoi. Nainen myönsi syyllisyytensä ja tuomioistuin tuomitsi hänet 10 päiväksi vankeuteen ja 120 dollarin sakkoihin.