Alcatrazin vankilapaosta tänään 50 vuotta – poliisi etsii yhä karkureita

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman ylivoimaisesti tunnetuin vankila on Yhdysvaltojen San Franciscon edustalla sijaitseva Alcatraz, joka on tosin toiminut jo vuosikymmeniä turistikohteena. Alcatrazia pidetään kuitenkin yhä edelleen paikkana, josta on mahdoton paeta.

Tänään maanantaina tulee kuluneeksi 50 vuotta maailman kuuluisimmasta vankilapaosta, jossa kolme miestä onnistui mahdottomassa tehtävässä ja pakeni pahamaineisesta vankilasta 11. kesäkuuta 1962. Merkkipäivä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vankikarkureiden etsiminen olisi ohi, sillä vankilapako ei vanhene koskaan, Chronicle kertoo.

Poliisi etsii yhä edelleen karkureita, jotka ovat nykyisin jo noin 80 vuotiaita vanhuksia. Frank Lee Morris sekä veljekset Clarence ja John Anglin ovat pakoilleet oikeutta puoli vuosisataa pakonsa jälkeen. Viranomaiset uskovat, että ainakin kaksi miehistä on edelleen elossa, sillä huhujen mukaan Morris on murhattu. Vuonna 1979 karkureiden tarina nähtiin myös valkokankaalla elokuvassa, josta tuli valtava hitti. Elokuvan pääosassa nähtiin Clint Eastwood.