Supertähti teki nolon pilan managerille – olisi kannattanut kirjautua ulos

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Amerikkalainen manageri ja bisnesmies Scooter Braun nousi taannoin kansainvälisesti tunnetuksi, kun hän löysi poppari Justin Bieberin YouTube-palvelun kautta. Sittemmin ökyrikkaaksi musiikkibisneksellä tullut Braun on kiinnittänyt muun muuassa teinilaulaja Cody Simpsonin levy-yhtiöönsä.

Nyt 30-vuotiaan managerin uutisoitiin joutuneen suojattinsa Justin Bieberin Twitter-pilan kohteeksi. Scooter Braun ei ollut muistanut kirjautua ulos Twitter-blogistaan, joten 18-vuotias teinitähti käytti tilaisuuden hyväkseen. Kanadalaislaulaja muun muuassa kirjoitti 1,6 miljoonan fanin nähtäville tekstin, jonka mukaan Scooter Braun olisi yökastelija.

– Hahaha, kuka jättikään Twitterinsä vahingossa auki! Rakastan Justinia, hän on paras. Olisipa minulla enemmän hiuksia. Pila! Lasken usein alleni öisin, Bieber kirjoitti managerinsa Twitter-blogissa.

Scooter Braun huomasi pian joutuneensa nettipilan uhriksi ja hän ilmoitti faneilleen, ettei hän ollut kirjoittanut hämmentäviä viestejä. Managerin mukaan pila ei ollut lainkaan viihdyttävä. Braun aikookin vielä kostaa nolon pilan suojatilleen.

New Yorkissa syntynyt Scooter Braun toimi juhlien järjestäjänä ennen musiikkibisnestään. Hän järjesti juhlia lukuisille julkkistähdille kuten Ludacrisille ja Britney Spearsille. Sittemmin Justin Bieberin uran käynnistänyt Scooter Braun on perustanut oman levy-yhtiön. Julkkikseksi manageritöistään noussut Braun kiinnitti äskettäin Call Me Maybe -hittibiisin esittäjän Carly Rae Jepsenin Schoolboy Records -levy-yhtiönsä artistiksi.