Poliisi pilasi pariskunnan hääpäivän – pidätettiin ilman syytä kesken häiden!

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Hääpäivä on ymmärrettävästikin monelle yksi koko elämän ikimuistoisimmista hetkistä. Eräs irlantilaispariskunta ei kuitenkaan tule muistelemaan heidän hääpäiväänsä lämmöllä, sillä heidät pidätettiin viideksi tunniksi kesken hääseremonioiden.

25-vuotias Neil McElwee ja hänen raskaana ollut 20-vuotias kihlattunsa Yanan Sun kokivat elämänsä yllätyksen hääpäivänään, kun poliisit saapuivat pidättämään heitä juuri ennen vihkimisen alkamista, Daily Mail kertoo. Poliisit olivat saaneet nimettömän kirjeen, jossa väitettiin kiinalaisen Sunin ja McElween liiton olevan huijausta. Niinpä heidät pidätettiin kaikkien heidän häävieraidensa edessä.

Pariskunta vietiin aluksi puoleksitoista tunniksi kuulusteltavaksi erillisiin autoihin vihkipaikan ulkopuolelle. Tämän jälkeen heidät vietiin poliisiaseman selleihin. Lehden tietojen mukaan poliisit olivat tajunneet erehtyneensä jo 40 minuutin jälkeen pariskunnan pidätyksestä, mutta McElwee ja Sun olivat silti viisi tuntia poliisin hallussa.

Kun syyttömiksi todetut rakastavaiset vihdoin päästettiin putkasta, häät oli jo pakko siirtää seuraavalle päivälle. Yanan Sunin päivä prinsessana meni pilalle myös erittäin nöyryyttävällä tavalla, sillä heti pidätyksen yhteydessä hänet laitettiin vaihtamaan yllään ollut häämekko poliisin rikosteknilliseen pukuun. Kolme poliisia on saanut tapahtumien tiimoilta rangaistuksen, mutta nyt jo naimissa oleva pari ei koe tätä riittävänä.

– Yritämme unohtaa mitä tapahtui hääpäivänämme. Emme koskaan puhu häistämme, Neil McElwee kertoo lehdelle.