Tankotanssi teki ihmeitä – autistinen nainen kuin uusi ihminen

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Ihmisillä todetaan nykyään toinen toistansa erikoisempia fobioita, eli pelkoja. Yleisimpiä fobioita ovat varmasti esimerkiksi araknofobia, eli hämähäkkien pelko, sekä klaustrofobia, eli ahtaan paikan kammo. Nyt eräs autistinen nainen on parantanut ulkona liikkumisen pelkonsa erikoisin keinoin.

Kaiya Latham -niminen nainen kärsi pahasta fobiasta, joka esti häntä liikkumasta ulkona. 27-vuotias nainen vietti vuosia kotonaan neljän seinän sisällä, koska ei pystynyt lähtemään ihmisten ilmoille. Autismin lievempää muotoa eli Aspergerin syndroomaa sairastava neito sai pahan ahdistuskohtauksen aina kotoa lähtiessään.

Latham kertoo kärsineensä sosiaalisten tilanteiden ongelmista, jotka lopulta kulminoituivat eristäytymiseen. Nainen sai yllättävää apua tilanteeseensa aloittamalla tankotanssimisen. Hän opetteli lajia YouTube-videoiden avulla kotonaan, kunnes uskalsi vihdoin tanssin rohkaisemana palata ulkomaailmaan.

– Viisi vuotta sitten minulle teki tiukkaa lähteä kotoa ulos, mutta nyt opetan tankotanssimista neljä kertaa viikossa. Itseluottamukseni on kohonnut huippuunsa, kertoo Kaiya Latham The Sun -sivustolle.

Naisen agorafobia, eli avarien paikkojen kammo, on nyt parantunut, ja hän uskaltaa jälleen kulkea ulkona. Latham kertoo lisäksi perustaneensa oman yrityksen. Nainen aikoo toteuttaa unelmansa ja ryhtyä kokoaikaiseksi tanssiopettajaksi. Hän opettaa nykyisin tankotanssia eri-ikäisille harrastajille kotonaan sijaitsevalla studiolla.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat