Hollywood-tähti varasti strippausliikkeensä?

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Amerikkalainen näyttelijä Channing Tatum nousi miljoonien naisten päiväunien kohteeksi muun muuassa elokuvillaan She’s The Man ja Step Up. Tänä vuonna näyttelijäkomistus nähdään etenkin naiskatsojien janoamassa Magic Mike -elokuvassa näyttelemässä stripparia.

Magic Mike -elokuvan kerrotaan perustuvan löyhästi Tatumin omiin kokemuksiin stripparina. Komistus työskenteli nuorempana Floridassa striptease-ryhmässä, jonka jäsenistä kaksi on nyt noussut valitusten kera julkisuuteen. Näyttelijän kanssa stripanneet Thomas ”Awesome” Austin ja London Steele väittävät miehen ottaneen elokuvaan luvatta heidän lanseeraamiaan tanssiliikkeitä, TMZ-sivusto kertoo.

Austinin mukaan Magic Mike -elokuvassa nähdään muun muassa hänen keksimänsä ”The Hot Seat” -strippariliike. Miesten mukaan elokuvassa näyttelevä ja sen myös tuottanut Tatum varasti liikkeiden lisäksi striptease-ryhmältä myös Magic Mike -nimen. Austin kertoo sivustolle, kuinka Magic Mike oli hänen antama lempinimi toiselle ryhmän tanssijalle.

Entiset strippariystävät ovat kaikesta huolimatta onnellisia Tatumin menestyksestä. He kuitenkin kokevat tulleensa petetyksi, kun näyttelijäkomistus ei ottanut heitä mukaan elokuvan tekoon. Austinin ja Steelen mukaan Tatum ei olisi saanut elokuvaan mitään materiaalia ilman heitä, sillä he ottivat hänet siipiensä alle tämän vasta aloitellessa stripparinuraansa.

Elokuvassa tullaan näkemään myös muita Hollywoodin miestähtiä kuten Matthew McConaughey ja Alex Pettyfer. Elokuvassa näyttelijät esittelevät treenattuja vatsalihaksiaan muun muuassa esiintymislavalla kirkuvien naisten edessä. Elokuva saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa 29. kesäkuuta.