Raju kiusaamisvideo julki – kiusatulle valvojalle satelee lahjoituksia

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

YouTube-palveluun tänä tiistaina laitettu Making The Bus Monitor Cry -video on saanut aikaan massiivisen kansanliikkeen internetissä. Julmalla videolla, jota ei voi sanoa viihteelliseksi, koululaiset kiusaavat koulubussin valvojaa. Nyt videon naiselle sataa sympatiaa ympäri maailmaa.

New Yorkin Greecessä kuvatulla videolla koululaiset kiusaavat julmasti 68-vuotiasta Karen Huff Kleinia, jonka työtehtävänä on valvoa oppilaita koulumatkojen ajan. Oppilaat haukkuvat naista muun muassa lihavaksi, rumaksi ja köyhäksi. Rajat selvästi ylittävissä kommenteissa oppilaat myös vihjaavat naisen raiskaavan lapsia. Klein alkaakin videolla itkemään kiusauksen seurauksena.

17 vuotta leskenä ollut Klein on työskennellyt kyseisessä koulupiirissä 23 vuotta, WHEC-sivusto kertoo. Kuulovammasta kärsivän kahdeksan lapsen isoäidin kohtalo nousi julkisuuteen tapahtumia sivullisena videokuvanneen oppilaan laitettua videon YouTubeen. Kleinin mukaan videon kuvannut oppilas on ollut hänelle aina ystävällinen.

Järkyttävällä videolla lapset jopa sanovat naisen olevan niin ruma, että hänen lasten tulisi tappaa itsensä. MSNBC-sivuston mukaan yksi Kleinin pojista teki itsemurhan kymmenen vuotta sitten. Naisen tarina levisi nopeasti muun muassa Reddit-sivustolla, jonka seurauksena naiselle alettiin Indiegogo-sivustolla keräämään rahaa kunnon lomaan. Tähän mennessä kovia kokeneelle isoäidille on kerätty 115.062 dollaria, eli huikeat 90.572 euroa. Klein tienaa vuodessa 15.506 dollaria.

Poliisi ja Greecen kouluviranomaiset ovat ryhtyneet toimenpiteisiin videon johdosta. Kaikki kiusaamiseen osallistuneet oppilaat ovat tunnistettu, ja he tulevat saamaan koululta rangaistuksen. Tapauksesta tullaan nostamaan myös rikossyytteet. Muun muassa kukkalähetyksiä jatkuvasti vastaanottava Karin Klein on kertonut olevansa kiitollinen kohtaamastaan anteliaisuudesta. Hänen mukaansa anteeksipyyntö kiusaajilta tekisi hänet erittäin onnelliseksi.