Onko tällä miehellä maailman makein työpaikka?

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Suomessakin kerätään kesäisin paljon mansikoita, jotka sitten varsinkin kauniilla säällä myyvät kuin häkä. Nyt otsikoissa on eräs todellinen mansikan ystävä, jolla on ehkäpä yksi maailman makeimmista työpaikoista. Hän maistelee työkseen mansikoita.

Daily Mail kertoo 35-vuotiaasta Artur Grochalasta, joka on maistellut mansikoita työkseen viimeiset neljä vuotta Asda-kauppaketjulle. Tavallisen työviikon aikana brittiläinen mansikanmaistaja maistaa jopa sataa erilaista mansikkalajiketta. Päivittäin maistelussa on noin 20 erilaista mansikkalajiketta.

Grochalan työnkuvaan kuuluu maistamisen lisäksi myös matkaaminen vuodessa jopa 60 brittiläiselle mansikkafarmille. Mansikoita mies käy katsastamassa myös ulkomaisilla mansikkafarmeilla Hollannissa, Belgiassa ja Egyptissä. Mansikanmaistajan vastuulla on se, että kaikki Asda-myymälöissä myytävät mansikat näyttävät ja maistuvat siltä kuin asiakas niiden olettaa maistuvan.

– Olen onnekas että saan syödä niitä elääkseni, mutta silloinkin kun en ole töissä syön silti mansikoita, aina kun käyn lomalla tykkään maistella paikallisia mansikoita, kertoo mansikkafani Artur Grochala lehdelle.