Lindsay Lohanin ahdinko syvenee – kolaroi ajokiellossa

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Lindsay Lohan kuvaa parhaillaan Liz & Dick -elokuvaa, jossa hän näyttelee edesmennyttä Elizabeth Tayloria. Lohan selvittelee tällä hetkellä poliisin kanssa 8.6. sattunutta auto-onnettomuuttaan. Nyt onnettomuudesta on tullut ilmi uusia yksityiskohtia.

The Sun -lehden mukaan Liz & Dick -elokuvan tekijät olivat asettaneet Lindsayn ajokieltoon elokuvan kuvauksien ajaksi. Yhä kuvausvaiheessa olevan elokuvan päänäyttelijättärellä on ollut aiemminkin taipumusta joutua auto-onnettomuuksiin, joten elokuvastudion vakuutusyhtiö ei salli Lindsayn ajaa autoa kuvausten aikana. Neitokainen on kuitenkin mitä ilmeisemmin rikkonut tätä ajokieltoa.

Lindsay romutti vuokralla olleen Porsche Caynne -auton Santa Monicassa 8.6. törmättyään sillä kuorma-auton perään. Luksusauton lunastuskuntoon rutannut Lindsay on tähän mennessä syyttänyt onnettomuudesta jo auton jarruja ja kuorma-auton kuljettajaa. Näyttelijätär on myös yrittänyt väittää assistenttinsa ajaneen romuttunutta Porschea. Jos Lindsay jää kiinni poliisille valehtelusta, kyseessä on ehdonalaisrikkomus, eli neitokaisella voi olla edessään taas uusi vankilareissu.

Poptähti-näyttelijä Lindsay Lohan on joutunut kaltereiden taakse jo useamman kerran. Viime vuonna neitokainen tuomittiin vankilaan viidennen kerran toistuvien ehdonalaisrikkomustensa takia. Tänä vuonna Lindsay tullaan näkemään myös Glee-hittisarjassa, jossa hän tekee cameo-roolin. Tähden huhuttiin äskettäin aiheuttaneen ärtymystä Glee-näyttelijöiden keskuudessa myöhästymisellään ja välinpitämättömällä käytöksellään.