Mummoa kiusanneille koululaisille raju rangaistus – erotettiin vuodeksi!

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Ihmisiä ympäri maailmaa järkyttäneellä Making The Bus Monitor Cry -videolla nähty Karen Huff Klein on saanut osakseen valtavasti mediahuomiota. Nyt koulubussin valvojaa julmasti kiusanneet oppilaat ovat saaneet rajun rangaistuksen teostaan.

Kaikki neljä kiusaamisen osallistunutta poikaa on erotettu vuodeksi opinahjostaan, uutistoimisto AP kertoo. Oppilaat eivät kuitenkaan vain lomaile kokonaista vuotta, vaan heidät passitetaan ongelmanuorille tarkoitettuun keskukseen, jossa he saavat myös tavallista kouluopetusta. Pojat joutuvat myös suorittamaan yhteiskuntapalvelua vanhuksia auttamalla.

Kiusauksen uhriksi joutunut isoäiti Karen Klein on kertonut rangaistuksen olevan hänen mielestään ihan sopiva. Kaikki kiusaamiseen osallistuneet oppilaat ovat lähettäneet hänelle anteeksipyyntönsä, mutta naisen mukaan kirjeet eivät tuntuneet vilpittömiltä. Klein ei siis poikien rangaistuksen myötä kohtaisi poikia tulevalla lukukaudella koulubussissa, mutta nainen ei ole vielä varma, aikooko hän enää palata ollenkaan töihin.

Pikkurahasta Kleinilla ei ainakaan ole puutetta, sillä hänelle on kerätty Indiegogo-sivuston hyväntekeväisyyskeräyksessä jo päätähuimaavat 676.471 dollaria, eli 537.308 euroa. Vielä 19 päivää käynnissä olevan keräyksen ansioista 68-vuotias isoäiti voisikin jäädä hyvillä mielin jo eläkkeelle. Lahjoituksista erittäin kiitollinen Klein on kertonut aikovansa lahjoittaa osan rahoista hyväntekeväisyyteen.

Kaiken takana on New Yorkin Greecessä kuvattu ja YouTube-palvelussa julkaistu video, jolla koululaiset kiusaavat julmasti Kleinia, jonka työtehtävänä on valvoa oppilaita koulumatkojen ajan. Oppilaat haukkuvat naista muun muassa lihavaksi, rumaksi ja köyhäksi. Videolla oppilaat myös vihjaavat naisen raiskaavan lapsia. Klein alkaakin videolla itkemään kiusauksen seurauksena.

Uusimmat