Ashton Kutcher pokasi kuuman Hollywood-kaunottaren – bongattiin treffeillä

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Miehen puolikkaat –televisiosarjan näyttelijä Ashton Kutcher viettää nykyään railakasta sinkkuelämää, sillä hän vieraisiin pöksyihin sukeltanut tähti erosi taannoin vaimostaan Demi Mooresta. Sittemmin hänet on yhdistetty lukuisiin julkkiskaunottariin, kuten esimerkiksi poptähti Rihannaan.

Nyt 33-vuotias Ashton Kutcher on joutunut jälleen romanssihuhujen ympäröimäksi, sillä hänen uskotaan deittailevan hyvän ystävänsä Mila Kunisin kanssa. Pariskunnan intiimistä suhteesta on liikkunut aiemminkin huhuja, mutta nyt heidät bongattiin hempeilemässä julkisella paikalla. Näyttelijäkaunotar Mila Kunis muun muuassa hyväili kädellään 70’s Show –hittisarjan kollegansa selkää.

– Mila ei pystynyt pitämään näppejään irti Ashtonista. He pitivät toisiaan koko ajan käsistä kiinni ja suutelivat toisiaan poskille. He myös kuiskuttelivat jatkuvasti, lähde kertoi Contact Music –sivuston mukaan.

Suosikkinäyttelijän suhdesotkut ovat olleet viime kuukausina tiiviisti otsikoissa. Äskettäin hänen huhuttiin yrittävän parantaa välinsä entisen vaimonsa kanssa yhteisellä minilomalla. Heidän kerrottiin matkustaneen viikonlopuksi vuoristomaisemiin keskustelemaan epäonnistuneesta avioliitostaan terapiaistuntojen merkeissä.

Demi Moorea 15 vuotta nuorempi Ashton Kutcher petti vaimoaan 22-vuotiaan bileblondin kanssa. Pariskunta ehti olla naimisissa kuusi vuotta. Moore otti avioeron erityisen raskaasti, sillä hän kirjautui taannoin vieroitushoitoon syömishäiriöiden ja päihdeongelmiensa takia. Näyttelijätär ajautui eron jälkeen riitoihin lastensa kanssa, sillä hänen tyttärensä eivät jaksaneet seurata äitinsä juopottelua vierestä.

Uusimmat