Aseellinen ryöstö karusti pieleen – idiootti ei osannut avata ovea

Viihdeuutiset · Stara.fi

Rikolliset edustavat tunnetusti ihmiskunnan typerintä kansanosaa, ja tämä fakta vahvistetuu yhä edelleen kerta toisensa jälkeen. Tällä kertaa vuorossa oli ryöstäjä, jonka suunnitelma meni karusti pieleen, koska hän ei osannut avata aivan tavallista ovea.

Aseistettu ryöstäjä yritti paeta ryöstön jälkeen kaupasta, mutta jumiutui yllättäen ovelle. Hän ei nimittäin saanut ovea millään auki ja lopulta tuskastui niin, että otti päänsä ja kasvonsa peittäneen maskinsa pois ja istuutui lopen uupuneena maahan. Valvontakamera tallensi sekoilun lisäksi myös ryöstäjän kasvot.

28-vuotiaan ryöstäjän ongelmana oli, ettei hän ymmärtänyt ovessa olevaa tekstiä ”vedä”, sillä mies yritti kerta toisensa jälkeen työntää ovea auki – tietenkin turhaan. Lopulta kaupan myymäläpäällikkö avasi ryöstäjälle oven, mutta peli oli silloin jo pelattu, Daily Mail uutisoi. Tarina oli kuin suora toisinto vuonna 2000 ensi-iltansa saaneesta elokuvasta Snatch.