Katy Perry seksikkäänä ballerinana

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Katy Perry on ollut viime aikoina tiiviisti otsikoissa avioeronsa ja uuden musiikkinsa merkeissä. Ero otti poptähdellä niin koville, että eilen hänen kerrottiin suunnittelevan pitkää taukoa musiikkiuraltaan, jotta hän saisi aikaa selvitä erostaan.

Nyt 27-vuotiaan poptähden fanit ovat kuitenkin saaneet ihastella idoliaan poikkeavassa asussa. Katy Perry oli nimittäin pukeutunut Part of Me -dokumenttinsa Lontoon ensi-iltaan yllätäen ballerinaksi. Myös poptähden poseeraukset olivat kuin balleriinalla.

Katyn ex-mies Russell Brand nähdään parhaillaan valkokankailla Ages of Rock -elokuvassa. 36-vuotias koomikko-näyttelijä kertoi jo pian eron jälkeen voivansa hyvin ja jatkavan elämäänsä ilman Perryä. Katy Perry ja Russell Brand avioituivat Intiassa hulppeassa hääseremoniassa vuonna 2010. Pariskunta sormusti toisensa vuoden seurustelusuhteen jälkeen. Katy Perry on seurustellut aiemmin muun muuassa Gym Class Heroes -yhtyeen keulahahmon Travis McCoyn kanssa.

Uusimmat