Näin estät rattijuoppoa lähtemästä liikkeelle – katso havainnollinen video

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Yhdysvaltojen Texasissa tuomittiin aiemmin tänä vuonna eräs rattijuoppo 45 vuodeksi vankeuteen miehen jäätyä kiinni humalassa ajamisesta viisi kertaa. Suomessa jäi juhannuksena kiinni käsittämätön määrä rattijuoppoja, joten hengenvaaralliselle touhulle täytyy tehdä jotain.

Nyt verkossa on julkaistu opettavainen video, jossa nähdään eräs malliesimerkki siitä kuinka rattijuopon voi halutessaan pysäyttää. Valistusvideolla nähdään, kuinka humalainen mies heiluu kadunvarrella ja yrittää avata punaisen auton kuskinpuoleista ovea. Mies näyttää olevan hyvin voimakkaassa päihtymystilassa, sillä hän ei pysty avaamaan ovea heikon tajuntansa takia.

Humalassa ratin taakse yrittävän miehen luokse kävelee eräs ohikulkija, joka jää katsomaan epäilevästi juopuneen miehen toimia. Hän päättääkin tehdä ratkaisun, jonka moni ohikävelijä saattaisi sivuuttaa. Valkopaitainen mies nappaa avaimet miehen kädestä ja viskaisee ne veteen. Tämä valistusvideo on vain yksi esimerkki miten tällaisessa tilanteessa voi halutessaan toimia. Stara ei kuitenkaan kannusta heittämään ventovieraiden autonavaimia jorpakkoon-