Vieras tajuttomaksi suorassa lähetyksessä – naisen reaktiosta palautevyöry

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Jokainen reagoi omalla tavallaan yllättäviin tilanteisiin, eivätkä kaikilta tule aina suoraan selkäytimestä toisen auttaminen edes hätätilanteessa. Nyt erään naispoliitikon hämmentävä reaktio kanssapanelistin pyörtymiseen australialaisessa televisio-ohjelmassa on saanut aikaan palautevyöryn.

Radar Online -sivusto kertoo australialaisesta Simon Sheikhistä, joka sattui pyörtymään kesken ABC-kanavan Q&A-televisio-ohjelman kuvausten. Otsikoita ei kuitenkaan dominoinut, ironista kyllä, GetUp-nimisen organisaation johtajan Sheikhin pyörtyminen, vaan hänen vieressään istuneen poliitikon reaktio yllättävään tilanteeseen. Miehen vieressä istunut Sophie Mirabella ei nimittäin käsittele sairastapausta aivan Punaisen Ristin ensiapuohjeiden mukaan.

Kuva: YouTube

Ohjelmasta tallennetulla YouTube-videolla nähdäänkin, kuinka Mirabella ensin katsoo miestä kysyvästi. Lopulta naispoliitikko vain vetäytyy hieman kauemmaksi viereen lyhistyneestä miehestä. Mirabellan jäädyttyä täysin puheenvuorossa ollut ministeri Greg Combet alkaa välittömästi kyselemään mitä Sheikh tekee, ja että onko hän kunnossa. Pyörtyneen miehen luo saapuu kuitenkin nopeasti auttavia televisioryhmän jäseniä.

Mirabella on sittemmin saanut reaktiostaan kritiikkiä muun muassa Twitter-mikroblogin käyttäjiltä. Kylmäksikin leimattu naispoliitikko on kuitenkin itse kertonut, että hän oli ensin luullut Sheikhin vain vitsailevan. Mirabella kertoo myös olleensa shokissa. Simon Sheikh kuljetettiin pyörtymisen jälkeen sairaalahoitoon, jossa hänen todettiin kärsivän ankarasta flunssasta.