Ruisrock jyrähtää käyntiin – sää hellimässä festarikansaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Järjestyksessään 43. Ruisrock käynnistyy tänään kello 16.00, kun festivaalin portit Turun Ruissalossa aukeavat. Avajaispäivänä esiintyvät muun muassa Pulp, Refused ja Flogging Molly. Perjantain muita kansainvälisiä tähtiä ovat Veronica Maggio, Mustasch, Yeasayer, Ewert And The Two Dragons sekä Rival Sons.

Lauantaina paluun lavoille tehnyt The Cardigans soittaa Gran Turismo -levynsä kokonaisuudessaan ja Michael Monroe valloittaa 50-vuotisjuhlakeikallaan. Kotimaisiin suosikkeihin painottuneen päivän huipentaa kansainvälisesti menestynein suomalaisyhtye Nightwish. Sääennustukset ovat luvanneet ainakin toistaiseksi helteistä festarisäätä.

Sunnuntaina juhlat jatkuvat täysillä yhteentoista illalla. Silloin esiintyvät muun muassa rap-suuruus Snoop Dogg, reggae-pioneeri Jimmy Cliff, uusien albumiensa myötä ajankohtaiset The Mars Volta ja Bloc Party, pitkän linjan thrashjyrä Suicidal Tendencies sekä ensimmäistä kertaa Suomeen saapuvat Two Door Cinema Club ja Metronomy.

Viikonlopun aikana nähdään myös kotimaisia suosikkeja, kuten Amorphis, Apocalyptica, The Rasmus, PMMP, Chisu, Disco Ensemble, Apulanta, Von Hertzen Brothers, Eppu Normaali sekä Jukka Poika & Sound Explosion Band.