Alessandra Ambrosio värjäsi koiransa – eläinaktivistit raivostuivat

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Huippumallien kirkkaimpaan tähtikaartiin lukeutuva Alessandra Ambrosio on yksi maailman kauneimmista äideistä, sillä hän synnytti esikoisensa elokuussa 2008. Kaunotar sai toisen lapsen tämän vuoden toukokuussa.

Nyt eläinsuojelujärjestö PETA on antanut kuvankauniille äidille hieman palautetta. 31-vuotias huippumalli on monien muiden julkkisneitokaisten tavoin saanut maailman tunnetuimman eläinsuojelujärjestön PETA:n hermostumaan, E! Online -sivusto kertoo. Alessandra värjäsi taannoin lemmikkikoiransa turkin violetiksi ja vaaleanpunaiseksi. PETA:lle eläinten värjääminen ei taas sovi lainkaan.

– Useimmat ihmiset eivät tiedä että lemmikkieläimen turkin värjääminen voi aiheuttaa eläimelle stressiä ja komplikaatioita tai alergisia reaktioita, jotka vaarantavat lemmikin hengen, PETA perustelee sivustolle.

Kahden lapsen äiti ei kuitenkaan ole ensimmäinen, jonka värjätty lemmikki on saanut eläinsuojelujärjestön kauhistumaan. Esimerkiksi Jersey Shore -realitysarjan tähtöset Nicole ”Snooki” Polizzi ja Jenni ”Jwoww” Farley saivat järjestöltä täyslaidallisen värjättyään Jennin lemmikkikoirien turkit. Yllättävää kyllä tiukasti julkisuuteensa tarraava 17-vuotias teinivaimo Courtney Stodden ei kuitenkaan saanut kritiikkiä koiransa värjäämisestä. Neitokainen päätyi lopulta järjestön edustajaksi.

Alessandra Ambrosio on tullut tunnetuksi esimerkiksi Sports Illustrated -lehden uimapukunumeroista sekä Victoria’s Secret -mallina ja poseerannut alastomana Bruno-leffahahmon kanssa. Hänet valittiin viime vuonna maailman kuudenneksi haluttavimmaksi naiseksi. Jamie Mazurin kanssa seurustelevaa huippumallia on kutsuttu myös “mallimaailman tulevaisuudeksi” ja uudeksi Tyra Banksiksi. Hänet nähtiin taannoin cameo-roolissa James Bond -leffa Casino Royalessa. Alessandra tienaa nykyisin noin kuusi miljoonaa dollaria vuodessa.