Nainen putosi parvekkeelta yli 30 metristä – huima selviytymistarina!

Ohhoh! · Meri Pulkkinen

Lähiaikoina turistien suosimissa matkakohteissa on sattunut valitettavan usein tapauksia, joissa lomalaiset ovat pudonneet hotelliensa parvekkeilta. Esimerkiksi viime vuonna ainakin 12 brittiä putosi ulkomailla hotellin parvekkeelta. Ainakin yksi näistä putoamisista on päättynyt jotenkuten onnellisesti.

Daily Mail -lehti nimittäin uutisoi 30-vuotiaasta Abigail Barragrystä, joka putosi viime vuoden uudenvuodenpäivänä malesialaisen asunnon parvekkeelta. Malesian Kuala Lumpurissa lasten taideterapeuttina työskennellyt brittinainen oli mennyt asunnon parvekkeelle juhlimisen lomassa saadakseen hieman raikasta ilmaa. Abigail kuitenkin kompastui korkokenkiinsä, jonka seurauksena hän lensi matalan suojakaiteen yli kahdeksannesta kerroksesta.

Yli 30 metrin päätähuimaavan pudotuksen johdosta naisen kehosta murtui lähestulkoon jokainen luu. Neljän kuukauden sairaalahoidon ja 13 leikkauksen jälkeen Abigail on kuitenkin selviytynyt uskomattoman hyvin karmeasta onnettomuudestaan. Naisella on kehossaan neljä metallilevyä, ruuvi ja pitkä metallitanko, joka pitää hänen reisiluutansa kasassa. Lääkärit sanoivat Abigailille onnettomuuden jälkeen, ettei hän todennäköisesti enää koskaan kävelisi.

Peräänantamaton nainen kuitenkin jo kävelee nykyään kävelykeppien avulla. Intensiiviisen fysioterapian avulla kuntoutunut nainen uskoo rajulla onnettomuudella olleen positiivinen vaikutus hänen elämäänsä. Abigail löysi onnettomuuden jälkeen myös elämänsä rakkauden James Coupen, vaikka neitokainen olikin pelännyt, ettei kukaan haluaisi häntä hänen mittavien vammojensa takia.

– Olen mennyt helvettiin ja takaisin, mutta tämä on tehnyt minusta niin paljon vahvemman, koska nyt tiedän ettei mikään voi enää olla niin kamalaa, eikä mikään voi lannistaa minua, Abigail Barragry selittää kokemuksestaan lehdelle.