Suomen naurettavin stand up -tiimi haastattelussa

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Tampereella on parhaillaan käynnissä Suomen suurin kaupunkifestivaali Tammerfest. Avauspäivän musiikkipuolesta vastasivat muun muuassa Olavi Uusivirta ja PMMP. Maineikkaalla Yo-talolla nähtiin keskiviikkona Naurunpaikka goes Tammerfest Stand Up -komedian ensimmäisen esitys.

Ihanteellinen miljöö ja Suomen eturivin koomikot tarjosivat katsojille mukavan illan naurun merkeissä. Kahden tunnin mittaisen esityksen aikana lavalla viihdyttivät naurattajat Heli Sutela, Pirjo Heikkilä ja Arimo Mustonen.

Stara tapasi stand up -koomikot esityksen jälkeen haastattelun merkeissä. Kolmikko kertoi muun muuassa, milloin he huomasivat stand up -komiikan ja esiintymisen olevan ”heidän juttunsa”.

– Huomasin sen joskus vähän ennen teini-ikää, Arimo Mustonen kertoi.

– Mulla oli jo lapsena esiintymishalua, mutta siihen aikaan lapsia ei kannustettu esiintymään. Stand upin tajusin joskus teatterikorkeakoulun loppupuolella, kun sitä ei vielä kauheasti ollut Suomessa. Näin amerikkalaisia videoita joskus 90-luvulla ja siitä se lähti, Heli Sutela kertoi.

– Mä olen myös lapsesta asti yrittänyt hakea huomiota esityksillä ”kattokaa mua” -tyyliin ja kaikennäköisillä sketseillä ja imitoinneilla. Vuonna 2000 näin ensimmäisen kerran stand up -esityksen ja ajattelin, et vitsit tuollainen olisi siistiä, Pirjo Heikkilä jatkoi.

”Kaikki keikat pelottavat jonkun verran”

Vuosia viihdettä työkseen tehneet koomikot kertoivat uransa tähän asti mieleenpainuvimmista kokemuksista ja kohokohdista. Tamperelainen Arimo Mustonen kertoi uran huippukohdan tapahtuneen kuluneella viikolla, kun Heli Sutela ja Pirjo Heikkilä olivat molemmat Yo-talolla samaan aikaan.

– Jos joku keikka pelottaa helvetisti ja sit se meneekin hyvin, niin sen jälkeinen olo on maailman paras. Voi olla sellaisia tilaisuuksia, joihin on mennyt esimerkiksi jostain ahneudesta suostumaan, Heli Sutela kertoi.

– Kaikki keikat pelottavat jonkun verran, mut jotkut taas ihan helvetisti. Jos niissä onnistuu ja sen jälkeen menee kotiin, niin ensimmäinen puoli tuntia on oikeasti maailman paras fiilis. Sit taas alkaa pelkäämään jo seuraavaa keikkaa, Heli jatkoi.

– Sairaan hyvät keikat on parhaita. Muuten samat sanat kuin Helillä, Pirjo kommentoi.

Stand up -koomikot suunnittelevat yleensä esiintymisensä etenemisen ja vitsit etukäteen, mutta myös improvisaatiolle jää tilaa. Yo-talon komiikkailtana nähtiinkin hetkiä, joissa esimerkiksi Arimo Mustonen hiillosti eturivin tuntumassa istuneita ihmisiä.

– Tänään tuli jonkin verran improvisaatiota. Jos juttelee yleisön kanssa, niin ne vastauksethan määrittää esityksen siitä lähtien. Juttuja kerrotaan sen mukaan, mikä toimii yleisöön, Arimo kertoi.

– Jos olen ensimmäisenä lavalla, niin kyllähän nää leidit täällä takana kuuntelee, et minkälaiset jutut toimivat. Heli ja Pirjo tekevät sit sen mukaan sitä omaa esitystään. Esitys tehdään yleisön mukaan, mutta sitä ei voi tehdä etukäteen. Show’n alussa on hyvä olla lämmittelijä, joka saa yleisön reagoimaan, mieskoomikko jatkoi.

– Arimo oli tänään isäntänä ja isännän tuleekin improvisoida eniten ja jutella yleisön kanssa. Mä olen huomenna isäntä ja aion improvisoida enemmän, sillä tänään esitys oli täysin suunniteltu, Pirjo Heikkilä kertoi.

– Mä tykkään siitä, että esitys on kokonaisuudessaan helvetin hyvä ja siellä on mahdollisimman vähän improvisaatiota. Arvostan improvisaatiota, mutta se on eri laji, Heli Sutela kertoi.

”On hirveetä jos on liikaa koomikoita porukassa”

Varmat esiintyjät kertoivat haastattelussa harjoittelumetodeistaan. Peilin edessä ei tule seisottua, sillä koomikot kertovat live-esiintymisten antavan tehokkainta harjoitusta. Televisiossakin esiintynyt Arimo Mustonen kertoi, ettei hän juurikaan harjoittele heijastuksensa kanssa.

– Peilin edessä ei tule harjoiteltua. Harjoittelua on se, että koittaa kirjoittaa ne uudet ja hauskat jutut ylös ja muistaa ne. Esiintymistä pystyy harjoittelemaan tässä lajissa vain esiintymällä, koomikko kertoi.

– On erikseen treeniklubeja, joissa voi käydä esittämässä stand upia ja kokeilemassa uusia juttuja. Niissä yleisö maksaa ehkä vain kahden euron maksun, Pirjo kertoi.

– Ihmisten kannattaisi tietää se, että vaikka olemme esiintymässä, niin se voi joskus olla vain harjoitus esimerkiksi jossain halvalla klubilla. Esitykset ovat sitten erikseen, Heli kertoi.

Vitsitaitureiden Arimo Mustosen, Pirjo Heikkilän ja Heli Sutelan hauskassa seurassa viihtyisi varmasti moni. Stara kysyi koomikoilta, ovatko he vapaa-ajallaankin kaveriporukan naurattajia.

– Joskus, mutta ei aina. Se vaihtelee vähän. Olin kerran Helsingin Manalassa pidetyillä stand up -festivaaleilla ja siellä oli kymmenen koomikkoa samassa tilassa. Kaikilla oli show päällä ja jokainen yritti olla tähti. Simola teki kärrynpyöriä ja Mujunen räpläsi palleja. Se on hirveetä, jos on liikaa koomikoita porukassa, Arimo kertoi.

– Mulla on paljon hauskempia kavereita kuin mä itse. Yritän pysyä hyvässä seurassa. Itseään paremmassa seurassa kannattaa aina olla, Heli kommentoi.

– Tykkään viihdyttävistä ihmisistä. Mulle sanotaan aina, että älä nyt saatana analysoi kaikkea. Koko ajan joku syväanalyysi menossa. Sellaista palautetta saan kavereiltani, Pirjo kertoi.

Suomenruotsalainen kertoi vitsin kolme kertaa

Ihmiset reagoivat eri tavalla stand up -esityksiin. Joidenkin hymyt voivat hyytyä esimerkiksi härskien heittojen kohdalla, kun taas jotkut hekottavat rivoille vitseille. Koomikot kertoivat haastattelussa, miten kiusallisen hiljaisuuden voi pelastaa esityksen aikana.

– Kertomalla uuden jutun, ei siihen loppujen lopuksi kukaan kuole, Heli kommentoi.

– Olen nähnyt, kuinka eräs pitkän uran tehnyt suomenruotsalainen stand up -koomikko pelasti tilanteen siten, että hän kertoi vitsin heti uudestaan, vaikka jengi ei tajunnut sitä. Kolmannen toistokerran jälkeen yleisö vasta tajusi idean, Arimo kertoi.

– Yleisö nauraa jo sille, kun ne tajuaa, että on vaan pakko antaa periksi. Yleisö päättää välillä, että me ei tuota osteta. Sitten ne pitää vaan panna ostamaan, Heli jatkoi.

– Takaraivosta pitää kaivaa joku sellainen juttu, joka toimii jengiin. Jos hiljaisuus kestää esimerkiksi vartin putkeen, niin sitten kannattaa vaan lähteä pois. Ei ole pakko piinata ihmisiä, Pirjo kertoi.

– Sellaista hetkeä esityksissä ei yleensä ole, että on täysin hiljaista. Jos niin käy, syy on yleensä siinä, että keikkapaikalla on helvetinmoinen meteli. Esimerkiksi jotkut firman kekkerit. Niissä voi olla huono äänentoisto ja muutenkin kova meteli. Silloin ihmiset eivät kuule, niin ei ne tajua, Arimo Mustonen kertoi.

Haastattelun lopussa kysyimme koomikoilta, onko kukaan esitykseen mukaan vedetty katsoja loukkaantunut heidän vitseistään. Eturivin kanssa juttuhetkiä stand up -esityksen aikana luonut Arimo Mustonen kertoi, ettei hän ole joutunut kohtaamaan keikan jälkeen mielensä pahottaneita ihmisiä.

– Joskus olen saanut positiivista palautetta, kun on grillannut jotain tyyppiä oikein kunnolla. Sä näät siitä ihmisestä juttelun aikana, et ketä kannattaa grillata. Itse grillaan useina paloina, enkä jää keskipisteeseen. Tilanne ei saa tuntua katsojalle nololta ja tukalalta, Arimo kertoi haastattelun päätteeksi Staralle.

Tampereen Stand Up Clubin perustaja Arimo Mustonen voitti vuonna 2005 Tomaatteja, tomaatteja -festivaalit yleisöäänestyksellä. Pirjo Heikkilän äänen voi tunnistaa esimerkiksi kauppakeskuksien kauittimista raikuvista mainoslauseista. Lahdesta kotoisin oleva komedienne nähdään muun muuassa Hyvät ja huonot uutiset -televisio-ohjelmassa. Heli Sutela puolestaan on tullut kuuluisaksi muun muuassa monista televisiosarjoista, joista tunnetuin on Kumman kaa. Hän teki taannoin ääniroolin Disney-animaatioelokuvassa Bolt.

Neea Jokinen

Tammerfest