Kohukaunottaren pornovideo on totta: ”Se oli aivan kammottava”

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Brittijulkkis Kerry Katona on ollut viime vuosina otsikoissa lähes ainoastaan huumekohunsa merkeissä. Hän jäi taannoin kiinni kokaiinin käytöstä kotonaan pienten lastensa läsnäollessa. Sittemmin julkkistähden elämä on ollut suoranaista syöksykierrettä.

Nyt poppari on tehnyt yllättävän paljastuksen kertomalla The Sun -lehdelle tehneensä seksivideon. Paljastuksen jälkeen naisen siveys kuitenkin nosti päätään, sillä Katona ei kehdannut kertoa kenen kanssa roisi video on kuvattu. Neljän lapsen äidin mukaan kotona kuvattu seksivideo oli ”kammottava” eikä seksikään kestänyt tarpeeksi kauan.

– Kaikki oli ohi minuutin sisällä. Katsoin videon ja se oli aivan kammottava, Kerry Katona selittää lehdelle.

Neitokainen myöntääkin tuhonneensa epäonnistuneen nauhan. Katona nousi vuonna 2010 otsikoihin, kun kävi ilmi, että neitokainen oli pyytänyt entistä aviomiestään Mark Croftia olemaan julkaisematta pariskunnan yhteistä seksivideota. Brittijulkkis on siis todistettavasti kuvannut värikkään parisuhdehistoriansa aikana useamman kuin yhden seksivideon.

Kerry Katona nousi aikoinaan julkisuuteen tyttöbändi Atomic Kittenin riveistä, mutta lähti tyttöbändistä vuonna 2001. Neitokainen lopetti tyttöbändissä, koska hän tuli raskaaksi entiselle Westlife-laulaja Brian McFaddenille. Sittemmin hän on onnistunut tekemään itselleen jonkinlaisen televisiouran realityohjelmien tähtenä. 31-vuotias tähti nähtiin vuonna 2011 Big Brother -televisio-ohjelman julkkisversiossa. Eniten tähti muistetaan kuitenkin viime vuosien huumesekoiluistaan.