Tutkimus järkyttää: Jopa kuusivuotiaat tytöt haluavat olla seksikkäitä

Ohhoh! · Meri Pulkkinen

Lähivuosina julkisessa keskustelussa on pohdittu paljon sitä, kuinka paljon viihdeteollisuus ja muut asiat vaikuttavat lasten idenditeetin kehitykseen. Nyt kuusivuotiaiden tyttöjen minäkuvaa tutkineen amerikkalaistutkimuksen tulokset järkyttävät vanhempia ympäri maailmaa.

Sex Roles -tiedejulkaisussa jullkaistu tutkimus sai nimittäin selville, että jopa kuusivuotiaat pikkutytöt haluavat näyttää seksikkäiltä. Tutkimus suoritettiin leikkinukkien avulla. Amerikan Keskilännessä suoritetussa tutkimuksessa paljastui, että valtaosa pikkytytöistä samaistui valintatilanteessa esitetyistä nukeista kaikkein eniten seksikkäältä näyttävään nukkeen.

Tutkijat ovat kertoneet inspiroituneensa tutkimukseen nykypäivän lelujen kautta. ”Anatomisesti epäilyttävän” Barbie-nuken kerrotaan uudemman kilpailijansa Bratz-nuken kanssa seksualisoivan lapsia. Tutkimuksessa pikkutytöt kokivat että seksikkäin nukke olisi todennäköisesti myös kaikista suosituin. 

– On hyvinkin mahdollista, että tytöt halusivat näyttää samalta kuin seksikäs nukke, koska he uskovat seksikkyyden johtavan suosioon, jossa taas on monia sosiaalisia etuja, tutkimusta johtanut Christy Starr selittää MSNBC-sivustolle.

Häiritseviä tuloksia kerännyt tutkimus sai myös selville, että television katseluun käytettävä aika ja äidin minäkuva vaikutti tyttölasten seksikkyyden tavoitteluun. Jos äiti esineellisti itseään, halusi hänen tyttärensä muita useimmiten muistuttaa seksikkäintä nukkea. Myös runsas television katselu lisäsi tyttöjen halua näyttää seksikkäältä.