Olivia Munn poistettiin oman TV-sarjansa bileistä – nolo syy

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Amerikkalainen näyttelijäkaunotar Olivia Munn tunnetaan mallina sekä useiden elokuvien ja televisio-ohjelmien tähtenä. Taannoin Olivia joutui varsinaiseen pyöritykseen eräiden valokuvien johdosta. Niissä hän poseerasi vähissä vaatteissa.

Nyt 31-vuotias Olivia Munn paljasti, että hänet potkaistiin ulos oman The Newsroom -televisiosarjansa ensi-illasta. Näyttelijätär sai lähtöpassit paikalta, koska hänen sukulaisensa eivät osanneet käyttäytyä arvokkuutta vaativassa tilaisuudessa. Tähden viisivuotias siskontyttö Ripley oli aivan liian äänekäs, ja häiritsi muita osallistujia metelöinnillään.

Munn kuvaa tilannetta katastrofiksi. Hän tarjoutui viemään äitinsä ja siskontyttönsä pois tilaisuudesta aulaan istumaan. Tähden varotoimista huolimatta sukulaisten äänekkyys herätti turvamiesten huomion.

– He tulivat ja sanoivat, että meidän pitää lähteä. Pidimme liian kovaa meteliä ja häiritsimme tilaisuutta, kertoo Olivia Munn Female First -sivustolle.

Olivia Munn aloitti uransa nimellä Lisa Munn. Vuodesta 2006 lähtien televisiokasvo on käyttänyt julkisuudessa nimeä Olivia. Mallintöidensä lisäksi hän on tähdittänyt urallaan monia elokuvia ja toiminut sekä juontajana että kilpailujana televisio-ohjelmissa. Elokuvapuolellä hänen CV:ssään ovat muiden muassa Big Stan, Insanitarium ja Scarecrow Gone Wild, Date Night ja Iron Man 2. Maaliskuussa 2009 hänet rankattiin maailman seksikkäimpien opiskelijoiden listalla sijalle kolme.