Paloma Faith: ”Heath Ledger oli elokuvan maailmassa myös kun emme kuvanneet”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Suosikkilaulaja Paloma Faith tunnetaan lähinnä hitistään New York, mutta neitokainen on tehnyt uraa myös näyttelijänä. Faith on näytellyt elokuvissa Tyttökoulu St. Trinian’s, Kammo ja Imaginarium of Doctor Parnassus.

Viimeiseksi mainitussa elokuvassa neitokaisen roolihahmo päätyi Tom Waitsin, eli paholaisen, tyttöystäväksi.

– Nautin siitä roolista todella paljon, ja haluaisin näytellä enemmänkin. Haastavammat roolit kiinnostavat minua. Tällä hetkellä keskityn kuitenkin ensisijaisesti musiikkiin, koska minulla on uusi albumi, josta olen todella innoissani.

Paloma työskenteli samassa elokuvassa edesmenneen Hollywood-tähden, Heath Ledgerin, kanssa. Miehen äkillinen kuolema vuonna 2008 sai koko viihdemaailman suremaan nuorena poisnukkuneen tähden kohtaloa. Brittikaunottarella on näyttelijäkomistuksesta vain lämpimiä muistoja.

– Hän oli todella ystävällinen ja keskittyi tiukasti työhönsä. Hän oli elokuvan maailmassa silloinkin, kun emme kuvanneet elokuvaa. Hän oli todella tietoinen tekemästään ja suhtautui intohimoisesti työhönsä, laulajatähti paljasti Staralle.

Faith käy säännöllisesti koe-esiintymässä elokuvarooleja varten, ja haluaisikin mieluusti taas valkokankaalle. Neitokainen ei suostunut kuitenkaan kertomaan, minkälaisista rooleista hän unelmoi. Hän esittikin asiasta kiintoisan vertauskuvan.

– Se on sama kuin menisin ajokokeeseen. Et halua puhua siitä etukäteen, koska voit epäonnistua.