Snoop Dogg sai porttikiellon Norjaan: ”Voin elää sen kanssa”

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Maailman tunnetuimpien ja suositumpien rap-artistien joukkoon lukeutuva yhdysvaltalainen Snoop Dogg esiintyi äskettäin Turussa Ruisrockissa. Räppäri tunnetaan musiikkiuransa lisäksi huumesekoiluistaan. Tammikuussa hän kärähti huumeista jo ties kuinka monennen kerran.

Ennen Ruisrockin esiintymistään 40-vuotiaan räppärin uutisoitiin joutuneen ongelmiin Norjan tulliviranomaisten kanssa. Snoop Doggin matkatavaroista oli löydetty kahdeksan grammaa marijuanaa. Sakoilla huumenarahduksestaan tuolloin selvinnyt räppäri on nyt saanut lisää seurauksia huumeidenkäytöstään, sillä Norja on asettanut muusikolle porttikiellon. Viime vuonna Snoop jäi Norjan tullissa kiinni, kun hänellä oli mukanaan liikaa käteistä rahaa.

TMZ-sivuston mukaan Snoop Doggia ei päästetä Norjaan kahteen vuoteen. Suosikkiräppäri ei kuitenkaan ole musertunut maan päätöksestä, sillä miehen asianajajan mukaan hän ”voi elää päätöksen kanssa”. Kyseessä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta kun vuosien varrella useasti marijuanan ja tuliaseiden hallussapidosta pidätetty Snoop Dogg saa porttikiellon johonkin maahan.

Iso-Britannia kielsi miestä saapumasta maahan vuonna 2007. Viranomaiset poistivat Snoop Doggin porttikiellon maahan viime syksynä, ja artisti pääsi viimein esiintymään Britanniassa ensimmäistä kertaa vuosiin. Sittemmin myös Hollanti on kieltänyt artistia saapumasta maahan, jonka seuruksena räppäri on joutunut perumaan keikkojaan. Snoop Doggilla oli myös vuosina 2007 – 2008 porttikielto Australiaan aiempien rikostuomioidensa takia.