Snoop Dogg vaihtoi nimensä! Tämä on supertähden uusi artistinimi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman tunnetuimpien ja suositumpien rap-artistien joukkoon lukeutuva yhdysvaltalainen Snoop Dogg esiintyi äskettäin Turussa Ruisrockissa. Räppäri tunnetaan musiikkiuransa lisäksi myös huumesekoiluistaan.

Tuoreimman kärynsä myötä Snoop Dogg sai viime viikolla porttikiellon Norjaan, jonka viranomaiset eivät halua päästää artistia maahan kahteen vuoteen. Nyt supertähti on kuitenkin yllättänyt vaihtamalla nimensä. Snoop Dogg tunnetaan nyt nimittäin nimellä Snoop Lion. Nimenvaihdoksen taustalla on miehen matka Jamaicalle, jossa hän tutustui rastafarismiin.

– Haluan haudata Snoop Dogg -nimen ja olen nyt Snoop Lion. Mennessäni temppeliin tapaamaan korkeinta pappia hän kysyi minulta nimeäni ja vastasin Snoop Dogg. Hän sanoi ”Ei enää. Sinä olet valo. Olet Lion”, räppäri kertoi E! Onlinen mukaan.

Aiemmin Snoop Dogg on kertonut uskovansa olevansa uudestisyntynyt Bob Marley. Hän oli Jamaicalla levyttämässä reggae-levyä, jonka yksi kappaleista on nimeltään No Guns Allowed.

40-vuotias Snoop Dogg, oikealta nimeltään Calvin Cordozar Broadus Jr, on ollut vaikeuksissa eri maiden kanssa aiemminkin. Iso-Britannia kielsi miestä saapumasta maahan vuonna 2007. Viranomaiset poistivat Snoop Doggin porttikiellon maahan viime syksynä, ja artisti pääsi viimein esiintymään Britanniassa ensimmäistä kertaa vuosiin. Sittemmin myös Hollanti on kieltänyt artistia saapumasta maahan, jonka seuruksena räppäri on joutunut perumaan keikkojaan. Snoop Doggilla oli myös vuosina 2007 – 2008 porttikielto Australiaan aiempien rikostuomioidensa takia.