Yksin kotona -tähden manageri: ”Macaulay Culkin ei ole heroiinikoukussa!”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Lapsitähtenä supersuosituista Yksin kotona -elokuvista tutuksi tullut Macaulay Culkin on nykyisin jo kolmekympinen mies, jonka näyttelijäura on aikuistumisen myötä hiipunut muutamia yksittäisiä rooleja lukuunottamatta. Hän erosi taannoin näyttelijäkaunotar Mila Kunisista.

Macaulay Culkin jäi vuonna 2004 kiinni kannabiksen ja laittomien lääkkeiden hallussapidosta. Hiljattain mediassa raportoitiin useiden silminnäkijöiden todistaneen Culkinin käyttäneen heroiinia ja vaarallista reseptilääkkeiden yhdistelmää. Entisen lapsitähden kerrottiin tuhlaavan kuukausittain jopa 6.000 dollaria huumeisiin.

Nyt Culkinin edustajat ovat kiistäneet jyrkästi entisen lapsitähden heroiiniriippuvaisuuden.

– Väitteet Culkinin huumeriippuvaisuudesta ovat tuulesta temmattuja. Me pyydämme vastuullista mediaa huomioimaan luotettavien lähteiden puuttuminen ja lopettamaan tämän vahingollisen ja loukkaavan tarinan levittäminen, tähden edustaja ilmoitti.

Aikaisemmin tänä vuonna nettiin levinneistä kuvissa näkyi näyttelijän huumeongelmiin viittaava muodonmuutos. Viimeksi Macaulay Culkin nähtiin lööppien ulkopuolella Sex and Breakfast-elokuvassa yhdessä mallikaunotar Eliza Dushkun kanssa ja lyhytikäiseksi jääneessä Kings-televisiosarjassa.