Elton John haluaa pojastaan urheilullisen – pyysi David Beckhamin apuun

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Maailman tunnetuimpiin julkihomoihin lukeutuva poptähti Sir Elton John yllätti pari vuotta sitten uskonnolliset piirit varsin kärkevällä lausunnollaan. Artisti kertoi tuolloin Parade-lehden haastattelussa, että hänen mielestään Jeesuksen täytyi olla homoseksuaali.

Vuonna 2010 esikoispoikansa saanut menestysmuusikko on nyt kunnostautunut lapsen kasvatuksessa. Aateloitu laulajatähti tietää kykenevänsä opettamaan Zachary-pojalleen kaiken musiikista, mutta on todennut urheilulliset kykynsä rajallisiksi. Siksi mies onkin kääntynyt todellisen ammattilaisen puoleen, ja ottanut yhteyttä jalkapalloilija David Beckhamiin.

– Elton voi opettaa lapselle musiikillisia asioita, mutta hän ei tiedä mitään urheilusta. Hän haluaa Beckhamin auttavan treenaamisessa, kunhan Zach kasvaa tarpeeksi isoksi. Eltonin mielestä pojassa on ainesta urheilijaksi, kertoo lähde The Daily Star -lehdelle.

Elton Johnin ura alkoi 1960-luvun lopulla, kun mies julkaisi debyyttialbuminsa Goodbye Yellow Brick Road. Hänen tunnetuimpia hittejään ovat Candle in the Wind, Can You Feel the Love Tonight ja Sacrifice. Miehen albumeita on myyty jo yli 250 miljonaa kappaletta. Hän on elänyt homoliitossa miehensä David Furnishin kanssa 20 vuoden ajan. Pari avioitui vuonna 2005. He saivat vuonna 2010 esikoispoikansa, joka saapui maailmaan sijaiskohdun kautta.

Uusimmat