Räppäri tunnustaa: ”Ilman pilveä ja naisia ei synny biisejä”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Maailman tunnetuimpien ja suositumpien hiphop-artistien joukkoon lukeutuva yhdysvaltalainen Snoop Dogg esiintyi tänä kesänä Turussa Ruisrockissa. Räppäri intoutui hiljattain rastafarikulttuurista ja aikookin lähitulevaisuudessa julkaista levyllisen reggaemusiikkia uudella Snoop Lion -taiteilijanimellään.

Räppäri on tunnettu julkisuudessa myös lukuisista huumesekoiluistaan. Heinäkuussa tämä sai porttikiellon Norjaan, kun paikalliset viranomaiset löysivät tämän matkatavaroista kahdeksan grammaa marijuanaa. Nyt räppäri kertookin, että tarvitsee kannabista ja naisia kirjoittaakseen uutta musiikkia.

– Kirjoittaakseni räppiä minun pitää polttaa paljon pilveä. Tarvitsen vanhaa musiikkia, r&b-musiikkia, hiphoppia, mitä tahansa innoittavaa 70-, 80- ja 60-luvuilta, sitten tarvitsen muutaman naisen luokseni inspiroimaan minua, Snoop tunnustaa.

40-vuotias Snoop Dogg, oikealta nimeltään Calvin Cordozar Broadus Jr, julkaisi viime keväänä verkossa valokuvan, jossa hän ja kollegansa Wiz Khalifa poseeraavat valtavan huumekasan vieressä ja näyttävät polttavan huumeita. Britannian viranomaiset poistivat viime syksynä hiphop-tähti Snoop Doggin porttikiellon maahan, ja artisti pääsi viimein esiintymään Britanniassa ensimmäistä kertaa vuosiin. Sittemmin Hollanti kuitenkin kielsi artistia saapumasta maahan ja Snoop joutui perumaan keikkojaan.