Lauryn Hill jopa vuosiksi vankilaan – poliisi julkaisi pidätyskuvan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvaltalainen muusikko ja levytuottaja Lauryn Hill tuli tunnetuksi The Fugees -yhtyeen päävokalistina ja keulakuvana. Laulaja on luonut menestyksekkään uran ja voittanut muun muuassa kahdeksan Grammy-palkintoa.

Nyt 37-vuotias suosikkilaulaja on mahdollisesti joutumassa vankilaan, sillä häntä syytetään veropetoksesta. Viranomaisten mukaan Hill ei maksanut lainkaan veroja vuosina 2005 – 2007, vaikka hän tienasi samaan aikaan 1,8 miljoonaa dollaria. Poliisi on nyt pidättänyt laulajan ja päästänyt hänet odottamaan oikeudenkäyntiä 150.000 dollarin takuita vastaan.

Kuva: Poliisi

Lauryn Hillillä on viisi lasta on-off -miehensä, Bob Marleyn pojan, Rohan Marleyn kanssa. Hill synnytti taannoin myös kuudennen lapsensa, ja uuden lapsen isästä tuli yllättävää epätietoisuutta. Pariskunnan sekavat kommentit lapsen isästä olivat myös ristiriitaisia, mutta Hillin mukaan Marley ei ole tämän lapsen isä. Kuuden lapsen äitiä syytettiin taannoisella Euroopan kiertueellaan kiusaamisesta. Hillin entinen kitaristi Jay Gore väitti laulajan haukkuneen taustabändiään kiertueella. Gore vaati Hilliltä 20.000 dollaria korvauksia.