Kim Kardashianin bilekuvat päätyivät nettiin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Miljoonaomaisuuden realitysarjojen avulla kerännyt Kim Kardashian on nykyisin yksi maailman seuratuimmista julkkiskaunottarista. Kardashian jakaa itse seksikkäitä kuviaan Twitter-tilillään nykyään enemmän kuin aikoihin.

Tällä kertaa seurapiirikaunotar poseeraa kuvissaan esimerkiksi hawaijilaistunnelmissa retrohenkisissä kukkabikineissä. Tähti kommentoi bilekuviaan itse ytimekkäästi hawaijilaisilla tervehdyksillä ”Aloha” ja ”Me Ke Aloha”.

Kim Kardashian ja räppäri Kanye West ovat seurustelleet jo muutaman kuukauden ajan. Pariskunnan romanssista liikkui aiemmin tänä vuonna pitkään huhuja, kunnes he päättivät tuoda suhteensa julkisuuteen. He ovat tunteneet toisensa jo vuosien ajan, mutta ystävyys muuttui rakkaudeksi Kardashianin avioeron jälkeen. Realitykaunotar on ollut aiemmin kaksi kertaa naimisissa Damon Thomasin ja Kris Humphriesin kanssa. Neitokainen kehui äskettäin olevansa mielestään tunnetumpi kuin Jennifer Aniston, Angelina Jolie ja Qwyneth Paltrow yhteensä.