Amy Childs esitteli hajuvetensä – muodot veivät huomion

Viihdeuutiset · Stara.fi

Englantilainen kohujulkkis Amy Childs on noussut Britanniassa seuratuksi tähdeksi Glamourelämää Essexissä ja Big Brother -realitysarjojen tähtenä. Viime kuukausina Amy on noussut brittilehdistön lemmikiksi alituisten bikiniposeeraustensa ansiosta.

Nyt Amy Childs on seurannut lukemattomia muita julkkistähtiä ja lanseerannut oman hajuvetensä. Sen lanseeraustilaisuudessa Manchesterin Boots-kaupassa päähuomio kiinnittyi kuitenkin itse tuotteen sijaan neitokaisen 32DD-kokoisiin muotoihin.

22-vuotias Amy Childs tunnetaan Britanniassa erityisesti The Only Way Is Essex -sarjan näyttelijänä. Viime vuoden lokakuussa alkanut saippuasarja on saanut suuren suosion ja tehnyt tähdistään seurattuja julkkiksia. Sarjan kolmas tuotantokausi alkoi syyskuussa 2011. Realitytähden väitettiin äskettäin seurustelevan poplaulaja Peter Andren kanssa. Taannoin oman uimapukumallistonsa lanseerannut Childs kertoi, ettei aio koskaan esiintyä yläosattomissa. Amy toimii myös Ultimo-merkin alusvaatemallina.