The 69 Eyes julkaisee uuden levyn – ja oman viinin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaisyhtye The 69 Eyes julkaisee 28. syykuuta uuden studioalbumin nimeltä X. Albumi on helsinkiläisen goottirock-yhtyeen kymmenes. Albumia siivittää myös kiertue, joka käynnistyy risteilykeikalla 8. syyskuuta.

– Nyt aloitetaankin uuden levyn rundaaminen koti-Suomesta. Tämä on todella mukavaa vaihtelua, tiivis keikkasyksy luvassa. Tullaan kaikkialle Suomessa missä asutusta on, joten tervetuloa kuuntelemaan uuden levymme materiaalia livenä. Uusi levy on kovaa kamaa, suitsuttaa 69-laulaja Jyrki Linnankivi.

Bändi on työstänyt uutta levyään Tukholmassa ruotsalaisen On The Verge -tuottajatiimin kanssa. Uuden levyn ensimmäinen single Red on juuri ilmestynyt, ja sen äänimaailman on loihtinut Kent-tuottaja Stefan Boman. Syyskuussa lanseerataan myös singlen nimeä kantava italialainen viini The 69 Eyes RED.

The 69 Eyes kiertueella:

08.09.2012 Radio Rock -risteily

12.09.2012 Elämä Lapselle -konsertti, Helsinki

26.10.2012 Klubi, Turku

27.10.2012 Nosturi, Helsinki

02.11.2012 Lutakko, Jyväskylä

03.11.2012 Ravintola Kerubi, Joensuu

10.11.2012 Osmantupa, Eura

16.11.2012 Hullu Pullo, Vaasa

17.11.2012 Finlandia-Klubi, Lahti

24.11.2012 Viihderavintola Konsta, Kaustinen

30.11.2012 Rytmikorjaamo, Seinäjoki

01.12.2012 Ilona, Lappeenranta

05.12.2012 Ravintola Puikkari, Kuopio

07.12.2012 Bar Kino, Pori

08.12.2012 Bar Hovi, Rauma

13.12.2012 Heavymeri-risteily

15.12.2012 Apollo Live Club, Turku

20.12.2012 Tavastia, Helsinki

21.12.2012 Pakkahuone, Tampere