Huikea pyromusikaali Tampereella – katso kuvat spektaakkelista

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tampereen keskustassa järjestettiin eilen lauantaina kaupungin historian ensimmäiset Venetsialaiset. Tapahtuman idea poikkesi kuitenkin hieman muiden kaupunkien vastaavista, sillä ydinkeskustassa nähtiin ensimmäistä kertaa Suomessa järjestetty massiivinen pyromusikaali.

Huippusuosittu Von Hertzen Brothers -yhtye esiintyi nimittäin Tammerkosken yllä sijaitsevan tehtaan katolla, ja koko tehdas ympäristöineen oli valjastettu Profilight Oy:n ja Suomen Ilotulitus Oy:n suunnitteleman pyromusikaalin estradiksi. Harvinaisen näyttävää ilmaiskonserttia oli saapunut paikan päälle seuraamaan arviolta 20.000 katsojaa.

Kyseessä olikin kesän näyttävin ja suosituin ilmaistapahtuma Tampereella, mutta Staran tietojen mukaan kaupunki ei ollut siinä lainkaan mukana. Pyromusikaali oli nimittäin kokonaan paikallisten yritysten sponsoroima spektaakkeli. Tilanne ihmetytti jonkin verran myös esitystä katsomassa olleita katsojia.

– Tampereen Teatterikesät ja muut saavat valtavia avustuksia, mutta ne eivät kiinnosta ketään. Sitten kun joku järjestää tällaisen ilmaistapahtuman, niin kaupunki ei tue mitenkään. Näin paljon ihmisiä harvin näkee kerralla Tampereella, nimettömänä pysytellyt perheenisä ihmetteli.

– Oli niin hieno kokemus, että toivottavasti tästä tulee perinne. Ensi vuonna yhtye voisi olla vaikkapa Popeda, toinen tamperelaiskatsoja toivoi.