21-vuotias popkaunotar seksikkäänä kissimirrinä – katso kuvat

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Nuori laulajatar Rita Ora on niittänyt viime aikoina suosiota muun muuassa How We Do (Party) -kappaleellaan. Britannian Rihannaksikin tituleerattu nainen kuuluu R&B-musiikin nouseviin tähtiin. Kurvikkaan kaunottaren yksityiselämää seurataankin tiiviisti mediassa.

Nyt Rita Ora poseeraa valokuvaaja Sebastian Kimin ikuistamissa otoksissa tuoreimmassa GQ-lehdessä. Vaalea kaunotar nähdään seksikkäissä kuvissa muun muuassa tiukkoihin housuihin ja minitoppiin pukeutuneena. Tatuoitu kaunotar on eräässä kuvassa ilman housuja söpö kissimirri-panta päässän. Katso kuvat tästä.

Poptähti paljasti äskettäin seurustelleensa vuonna 2009 Bruno Marsin kanssa, kun he eivät olleet vielä kuuluisia. Rita Oran mukaan hän rakastui laulaja-lauluntekijään, kun he työstivät yhdessä kaunottarelle biisejä. Heidän suhteensa päättyi supertähteyden myötä.

Rita Ora julkaisee debyyttialbuminsa 27. lokakuuta. Hän on työstänyt levyä jo kahden vuoden ajan muun muuassa Draken, Kanye Westin ja will.i.am:in kanssa. Poptähden mukaan hän ihailee Gwen Stefania, Madonnaa, Christina Aguileraa ja Celine Dionia. Rita Ora on ollut kuluneen kesän aikana Coldplay-yhtyeen kiertueella lämmittelijän roolissa.