Lady Gaga villitsi Helsingissä: ”Hikoilen kuin huora kirkossa”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Maailman suosituimpien poptähtien joukkoon lukeutuva Lady Gaga esiintyi alkuviikosta Suomessa Hartwall-areenalla. Laulajan Born This Way Ball -kiertue on ollut jättimenestys, ja suuren kysynnän vuoksi Lady Gaga esiintyy suomalaisille faneilleen kaksi kertaa.

Stara oli paikalla seuraamassa, kun 26-vuotias Lady Gaga toi ”monsteritanssiaisensa” Suomeen. Laulaja ei osoittanut Madonnan lailla superdiivan elkeitä, sillä hän odotutti fanejaan juuri sopivan ajan ennen konsertin alkamista. Yleisö oli valmiina iltaan The Darknessin lämmitteleminä.

Poptähti aloitti konserttinsa näyttävästi kulkueella, jossa nähtiin tanssijoiden kantamana hevoshahmo. Tummapiirteinen alku sai yllättävän käänteen, kun Lady Gaga tuli esiin ihmishevosesta keskellä areenaa. Highway Unicorn -kappaleella esityksen käyntiin potkaissut laulaja sai käännettyä jokaisen katseen itseensä muun muuassa persoonallisella pukeutumisellaan.

Konsertin aikana Lady Gagan yllä nähtiin jos minkälaisia asukokonaisuuksia, jotka saivat aikaan vau-elämyksiä futuristisuudellaan. Neitokainen peitteli aluksi upeaa vartaloaan valtavilla hatuilla ja mekko-yhdistelmillä, mutta keikan keskivaiheilla hän innostui esittelemään muun muuassa takamustaan sukkahousuissa ja mustissa pöksyissä.

– Näytän aivan huoralta kirkossa, nahkaliiviin ja tiaraan erään kappaleen ajaksi sonnustautunut Lady Gaga kommentoi.

Laulaja piti railakasta tunnelmaa yllä muistuttamalla yleisöä kirosanojen voimalla, että peppujen tulee nousta penkeiltä. Ylärivejä myöten popmusiikin ystäviä täynnä oleva areena raikui yhteislaulusta etenkin Lady Gagan hittibiisien aikaan. Huikeimmat hetket koettiinkin kappaleiden Bad Romance, Just Dance, Poker Face, Born This Way, The Edge Of Glory ja Telephone, merkeissä.

– Kun tämä ilta on ohi, niin joku teistä tulee tukemaan minua loppuelämän. Tulin tänne musiikin, muodin, luovuuden ja unelmien vuoksi. Olen kaikkea sitä, mitä te rakastatte ja vihaatte tässä maailmassa, Lady Gaga kommentoi välipuheensa aikana.

Little Monsters -nimellä fanejaan kutsuva poptähti yllätti positiivisesti puolivälissä keikkaa, kun hän istahti lavan etuosan reunalle kommunikoimaan innokkaimpien ihailijoidensa kanssa. Lady Gaga joutuikin pian maalitauluksi, kun fanit heittelivät tähdelle itse tehtyjä lahjojaan ja piirustuksiaan. Supertähti muun muuassa otti itsestään valokuvan faninsa iPhone-kännykällä, joka oli lentänyt tavaraepisodin aikana esiintymislavalle.

Fanejaan rakastava laulaja sai myös lompakon, jonka sisällöstä hän keksi yleisöä naurattavia vitsejä. Muutamat etuosan seisomapaikoista maksaneet fanit saivat rahoilleen vastinetta, kun Lady Gaga pyysi heidät backstagelle keikan jälkeen. Poptähti nappasi myös erään faninsa tekemän Bad Kid -tekstillä varustetun nahkaliivin ja esiintyi se yllään.

Konsertin aikana kaksi nuorta tyttöä saivat kokea ikimuistoisen hetken, kun heidät nostettiin lavalle Lady Gagan rinnalle. Viimeisen kappaleen Marry The Nightin jälkeen laulaja laskeutui esiintymislavan alle kahden lavalla olleen faninsa kanssa. Keikan aikana oli hienoa seurata, kuinka paljon maailmanluokan tähti välitti faneistaan.

– Haluan kiittää teitä kaikkia, jotka ovat ostaneet kovalla työllä ansaituilla rahoilla lipun konserttiini. Te loitte minut ja en olisi tässä ilman teitä, Lady Gaga kertoi välipuheessaan.

Laulaja joutui peruuttamaan äskettäin keikkansa Indonesiassa, koska konservatiiviset muslimit lähettelivät hänelle uhkausviestejä härskin lavaesiintymisen takia. Konsertin aikana nähtiinkin provosoivia tanssiliikkeitä esimerkiksi moottoripyörän päällä. Lady Gagan vähäpukeinen naistanssija muun muuassa esitteli poptähden takana seksiliikkeitä.

Kiertueen suunnittelijoiden mielikuvituksen tulos oli häikäilemättömän upeaa katsottavaa. Erikoisefektejä pursuava show vei yleisön ikään kuin toiseen ulottuvuuteen – satumaailmaan. Lady Gaga tarjosi ikimuistoisen kokemuksen, jonka aikana hänen toiveikas sanomansa tuli harvinaisen selväksi.

– Me jaamme samat toiveet, unelmat, planeetan ja potentiaalin. Kun katson yleisöön, näen tähtienalkuja. Eläkää unelmanne, Lady Gaga kertoi.