Kadonnut koira löytyi rautatieasemalta – uskomaton seikkailu takana

Ohhoh! · Neea Jokinen

Nykyään lemmikkinsä kadottaneet omistajat saattavat tehdä katoamisilmoituksia nettikirjoitusten merkeissä, jolloin tieto kadonneesta perheenjäsenestä leviää nopeasti sosiaalisessa mediassa. Kesällä eräs koiransa kadottanut nainen löysi lemmikkinsä Twitter-palvelun avulla.

Nyt otsikoihin on noussut Frankie-niminen pikkukoira, joka katosi omistajiensa kotipihalta aiemmin tällä viikolla. Jackrussellinterrieri ikuistettiin pian katoamisen jälkeen Gravesendin rautatieaseman valvontakameran videolle, jossa nähdään, kuinka koira hyppää pysähtyneen junan ovista sisään.

Karkumatkalla ollut koira bongattiin pian junan käytävällä, jossa hauva pyöriskeli eksyneen oloisesti puolen tunnin ajan. Lopulta konduktööri löysi ”pummilla” liikkuvan lemmikin ja vei sen virkailijalle Lontoon King’s Crossin rautatieasemalla. Virkailija sai yhteyden koiran omistajaan eläimen kaulapannassa olevan merkin avulla.

Seikkailunhaluisen terrierin omistaja Jane Abbott olikin todella yllättynyt, kun hän sai tietää koiransa löytyneen 80 kilometrin päästä heidän kodistaan. 47-vuotias nainen huokaisi helpotuksesta, sillä hän luuli hauvansa joutuneen varkaiden käsiin. Perheenäiti on kuitenkin hyvin ihmeissään siitä, miksi Frankie halusi kokeilla junamatkustamista, The Sun -lehti uutisoi.