Lindsay Lohan heitettiin ulos hotellista – 38 000 euron hotellilasku maksamatta

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Teinitähtenä Mean Girls -elokuvasta kuuluisuuteen noussut Lindsay Lohan on vuosien varrella päätynyt toistuvasti otsikoihin toilailujensa takia. Lohan kuvaa parhaillaan pornotähti James Deenin kanssa The Canyons -elokuvaa, joka on herättänyt jo etukäteen kohua seksikohtaustensa ansiosta.

Kohunäyttelijätärtä syytettiin vastikään varkauteen osallistumisesta, ja nyt Lohan on joutunut jälleen uuteen ongelmatilanteeseen. Neitokainen on viettänyt lähiaikoina öitään Chateau Marmont -nimisessä Hollywood-hotellissa, josta hänet kuitenkin heitettiin pihalle. Tämä johtui siitä, ettei kaunotar pystynyt maksamaan yöpymisestään koitunutta laskua.

Lohan vietti aikaansa luksushotellissa yli 46.000 dollarin, eli noin 38.000 euron, edestä. Hotellin johtaja Philip Pavelin kerrotaan lähettäneen tähdelle kirjeen heinäkuun lopussa ja pyytäneen häntä lähtemään välittömästi hotellista laskun maksettuaan. Joku neidon mukana olleesta seurueesta vuosi yksityisen tiedon julkisuuteen, mistä hotelli on tällä hetkellä erittäin pahoillaan.

– Olemme yhtä kauhuissamme ja pettyneitä tästä tapauksesta, kuten neiti Lohankin varmasti on. Tämä on meidän ja hotellivieraamme välinen yksityisasia, ja aiomme käsitellä asiaa sillä tavalla jatkossakin, kertoi hotellin edustaja Access Hollywood -lehdelle.

Poptähti-näyttelijä Lindsay Lohan tekee pian paluun elokuvakankaille Liz & Dick -elokuvallaan. Tänä vuonna Lindsay nähtiin elokuvien lisäksi myös Glee-hittisarjassa, jossa hän teki cameo-roolin. Tähden huhuttiin äskettäin aiheuttaneen ärtymystä Glee-näyttelijöiden keskuudessa myöhästymisellään ja välinpitämättömällä käytöksellään.