Beckhamit ökyilivät: Supersuosittu poikabändi esiintyi pojan synttäreillä

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Brittiläinen The Wanted -poikabändi on noussut parin vuoden aikana kotimaassaan supersuosituksi, mutta Glad You Came -hittikappaleen myötä yhtyeen suosio on levinnyt maailmalle. Poppareiden musiikkia kuultiin muun muuassa tuoreimmassa Ice Age -elokuvassa.

Nyt The Wanted -yhtyeen kerrotaan olleen viikonloppuna yksityiskeikalla Beckhamien Romeo-pojan syntymäpäiväjuhlissa. Julkkisäiti Victoria Beckham pyysi poppareita esiintymään lapsensa pippaloissa, ja he tarttuivat tilaisuuteen innolla. Lähteen mukaan poikabändi on hyvissä väleissä Beckhamien kanssa, joten keikan järjestäminen ei ollut hankalaa.

– Victorialla on melko hyvät suhteet yhtyeeseen, joten he tekivät keikan mielellään. He tapasivat kaikki Romeon kaverit ja ottivat yhteiskuvia. Helpoin keikka ikinä, lähde kertoi The Sun -lehdelle.

The Wanted -yhtyeeseen kuuluvat Max Georgem, Siva Kaneswaran, Jay McGuiness, Tom Parker ja Nathan Sykes. Heidän debyyttisinglensä All Time Low julkastiiin vuonna 2010 ja se viihtyi hittilistojen ykkösenä viikon verran. Poikabändi on julkaissut kaksi studioalbumia, The Wanted ja Battleground. The Wanted -yhtye opetti taannoin David Beckhamin Brooklyn-poikaa soittamaan kitaralla. He myös viettivät äskettäin aikaa Playboy-kartanossa Hugh Hefnerin ja naiskaunottarien kanssa.

Uusimmat